"Te olette kuullut, mitä kaupungilla juorutaan, ja olette alkanut epäillä, siinä koko juttu. Te arvelette, että minä tiedän jotakin, mikä voisi luoda valaistusta tai uutta varjoa kaikelle mitä omistatte tässä maailmassa, ja te olette niin kiihtynyt, ettette enää luota omiin sukulaisiinnekaan. Toisaalta ette voi uskoutua vieraillekaan ja siksi tulette minun luokseni. Olettakaamme, että minulla on ne paperit, jotka toitte tänne viime keväänä, tuossa kassakaapissa, ja että ne kertovat koko jutun — onko enonne viaton tai ansaitseeko hän hirttonuoran, mitä siinä tapauksessa tekisitte? Mitä antaisitte päästäksenne näkemään ne? No hyvä, ne ovat tuolla ja voivat milloin tahansa puhua puolestaan. Jos olette oikea nainen, ette saa lepoa, ennenkuin olette ne nähnyt. Teemmekö sopimuksen?"
"Niin, niin. Antakaa ne paperit minulle!" huudahti Helene kiihtyneenä. Kuuma veriaalto syöksähti hänen kasvoilleen, ja Struve ponnahti tuoliltaan. Hän astui lähemmäs Heleneä, mutta tämä peräytyi seinään saakka, kalpeana ja tuijottavin silmin.
"Ettekö näe", hän jatkoi, "että minun täytyy saada ne nähdä?"
"Tietysti minä sen huomaan, mutta minä haluan suukon sopimuksemme vahvistukseksi."
Hän tavoitti kuumalla kädellään tyttöä, mutta tämä työnsi hänet syrjään ja liukui hänen ohitseen ovelle.
"Tehkää kuten haluatte", sanoi Struve, "mutta ellen erehdy, ette löydä lepoa ennenkuin olette nähnyt nuo paperit. Olen tutkinut teitä ja uskallan lyödä vetoa, ettette mene naimisiin Mac Namaran kanssa ettekä tohdi katsoa enoanne silmiin, ennenkuin olette päässyt totuuden perille. Voisitte tehdä molemmatkin, jos tietäisitte varmasti heidät pettureiksi, mutta ette voi tehdä sitä niin kauan kuin epäilette heitä — sellainen on nainen. Kun olette tehnyt päätöksenne, tulkaa takaisin ja minä näytän teille todistukset. En koetakaan näyttää toisenlaiselta kuin olen — Wilton Struve vain olen, myyjä. Minä toivon, että minun hautakiveeni kirjoitetaan totuudenmukaisesti: 'Hän sai palkkansa'."
"Te olette pantteri", virkkoi Helene tuohtuneena.
"Siis miellyttävä ja sulavaliikkeinen peto", naurahti toinen. "Ystävällinen ja leikkisä, mutta hampailtaan terävä ja kynsiltään sitäkin terävämpi. Täydentääksemme vertausta, joka minua miellyttää, minä luulen, ettei sillä eläimellä ole sukulaisuustunteita ja että se metsästelee mielellään yksinään. Kun olette perin pohjin tutkinut tuota salahanketta ja löytänyt syyllisen sieltä mistä sitä on haettava, ettekö haluaisi tulla minulle siitä kertomaan? Tämä ovi johtaa käytävään ja sitä tietä suoraan kadulle. Kukaan ei näe teidän tulevan eikä menevän."
Rientäessään pois talosta Helene ihmetteli itsekseen, vallan päästä pyörällä, kuinka hän oli voinut kuunnella sitä miestä niin kauan. Mikä peto hän olikaan! Hänen tarkoituksensa oli selvä ja oli ollut alusta asti. Struve oli perinpohjin tunnoton olento. Helene oli kyllä kaiken tämän tiennyt jo entuudestaan, mutta pyrkiessään epätoivoisena totuuden perille ja nuorekkaasti itseensä luottaen hän oli uskaltautunut tämän miehen puheille. Struve oli lisäksi teräväkatseinen ja huomiokykyinen mies, joka oli verrattoman varmasti arvannut hänen mielentilansa. Hän oli joutunut tappiolle, mutta hän tiesi nyt itsekin, ettei hän voisi levätä, ennenkuin olisi saanut vastauksen kysymyksiinsä. Hänen täytyi päästä niistä epäluuloista, jotka jäytivät hänen rauhaansa. Hän muisteli enonsa ystävällisyyttä häntä kohtaan ja tunsi epätoivoista luottamusta tähän hänen sukunsa viimeiseen. Sukulaissiteet olivat olleet voimakkaat ja hän tunsi kipeästi kaipaavansa kadonneen veljensä tukea — sen veljen, joka par'aikaa oleskeli jossakin tämän salaperäisen maan kolkassa — jonkun sellaisen tukea, jonka suonissa virtasi samaa verta kuin hänenkin. Hän ajatteli Mac Namaraakin, mutta kuinka tämä voisi häntä auttaa? Mitä hän tiesi tästä miehestä — miehestä, jota hän nyt pahimmin epäili.
Melkein sietämättömän yksinäisyyden ja avuttomuuden masentamana ja sekä ruumiillisesti että henkisesti näännyksissä äsken kestetyn kauhun johdosta punnitsi Helene tilannetta niin tyynesti kuin hänen kiihtynyt mielialansa suinkin salli ja päätyi tulokseen, että hänen nykyisessä asemassaan sai turha ylpeys väistyä.