"Ja siellä epäonnistuttuanne te tulitte jälleen minun luokseni pyytämään vielä kerran minun laiseltani hylätyltä olennolta apua. No hyvä, neiti Helene Chester, kuulkaa siis. En usko ainoatakaan sanaa mitä olette minulle nyt kertonut enkä minä puolestani aio sanoa teille yhtään mitään. Menkää takaisin enonne ja pitkäsäärisen rakastajanne luo, jotka ovat teidät lähettäneet tänne, ja ilmoittakaa heille, että aion puhua, kun oikea hetki lyö. He arvelevat, että tiedän liian paljon, eikö niin? Ja sen vuoksi he ovat lähettäneet teidät tänne urkkimaan? Olkoon menneeksi, minä olen valmis tekemään eräänlaisen sopimuksen. Te näyttelette osaanne, minä omaani. Jättäkää Glenister rauhaan, silloin en minäkään juorua Mac Namarasta. Onko sovittu?"
"Ei, ei, ei! Ettekö jaksa käsittää minua? Ei siitä nyt ole kysymys.
Minä haluan vain tietää totuuden, siinä kaikki."
"Palatkaa siis Struven luo ja pyytäkää häneltä selityksiä. Hän ehkä on valmis ne antamaan, minä en. Hierokaa kauppaa hänen kanssaan — osaatte mainion hyvin sen tehdä. Olette puijannut parempiakin miehiä — saa nähdä, mitä pystytte hänelle."
Helene huomasi, ettei kannattanut enempää ponnistella, ja poistui. Hän tunsi kuitenkin, ettei Cherry sittenkään häntä epäillyt, vaikka hän. lemmenkateena, oli nähnyt hyväksi sellaista teeskennellä.
Päästyään kotiinsa hän kirjoitti pari lyhyttä kirjettä ja kutsui keittiöstä japanilaisen asiapoikansa.
"Fred", hän sanoi, "olepa hyvä ja koeta etsiä herra Glenister ja anna hänelle tämä kirje. Ellet tavoita häntä, etsi hänen toverinsa ja anna tämä toinen kirje hänelle."
Fred meni ja kun hän tuntia myöhemmin palasi, oli hänellä yhä Dextrylle osoitettu kirje kädessään.
"En löytänyt sitä herraa", hän sanoi. "Nuori herra sanoi, että hän oli poissa, mutta tulee kenties parin päivän kuluttua."
"Annoitko toisen kirjeen herra Glenisterille?"
"Annoin, neiti."