Nuori mies kohotti hänet istumaan ja lähensi kasvonsa aivan hänen silmiensä eteen.
"Minä olen Glenister. Olen tullut noutamaan Heleneä — missä hän on?"
Struven tylsästi tuijottaviin silmiin tuli ilme, joka osoitti, että hän tunsi Glenisterin.
"Tulette liian myöhään — minä kuolen — ja minä pelkään."
Glenister ravisteli miestä vielä kerran.
"Missä Helene on?" hän toisti kysymyksensä, kunnes hänen onnistui saada haavoittunut tajuamaan, mistä oli kysymys.
"Kid vei hänet mukanaan. Kid ampui minut." Sitten hän koroitti ääntänsä niin että koko huone tuntui täyttyneen kauhulla. "Kid ampui minut ja nyt minä kuolen."
Hän yski verta, ja Roy pani hänet jälleen makaamaan. Ei ollut siis tapahtunut erehdystä, hän oli tosiaankin tullut liian myöhään.
Kidin kostoa siis.
Sillä tavalla hän oli iskenyt. Kun hän ei uskaltanut tulla silmä silmää vasten, oli hän tunnottomasti anastanut naisen saaliikseen. Roy tunsi ruumiillista pahoinvointia, joka oli riistää häneltä voimat tyystin. Silloin hänen katseensa osui läpimärkään kaulaliinaan, jonka Helene oli ottanut veljensä kaulasta. Hän sieppasi sen lattialta ja raivonpuuskassaan hän repi sen sormissaan palasiksi kuin märän silkkipaperin.