Hän ei voinut koskaan tarkalleen muistaa, kuinka hän tuli portaille, sillä häntä tuntui ohjaavan hypnoottinen voima, joka pakottaa ihmistä vastoin tahtoaankin rientämään järkyttävän tapahtuman todistajaksi. Kun hän saapui huoneeseen, kauhistui hän nähdessään kahden raivoavan ihmisolennon raastavan toisiaan kuin pedot, repaleisina, verta vuotavina, sirpaleitten keskellä. Kaikki irtain, mikä huoneessa oli ja mikä voi särkyä, oli tuhottu kuin raskaan jyrän rusentamana.
Vielä tänä päivänä puhutaan Alaskan rajojen ulkopuolellakin tästä taistelusta, missä tahansa kokoonnutaankin leirivalkean ympärille, ja vaikka monet epäilevät jutun todenperäisyyttä, on silti toisia, jotka näkivät tapahtuman kulun ja voivat valalla vakuuttaa sen todeksi. He sanovat, että tämä taistelu oli kuin kahden uroshirven ottelua paritteluaikana, vaikka vieläkin hirveämpää, sekä vakuuttavat, että näiden kahden kaltaisia miehiä ei ollut nähty maassa Vitus Beringin aikojen jälkeen, sillä heidän vihansa oli saavuttanut sellaisen muodon, että toisen kosketuskin jo pani heidät täydelliseen raivoon ja lisäsi heidän voimansa vallan yliluonnolliseen mittaan. Totta on myöskin, ettei kumpikaan taistelijoista huomannut, että huone oli pian täynnä katselijoita, tai kuullut näitten huutoja, ei edes, kun poliisikomissaari tunkeuduttuaan täyteen sulloutuneen oven kautta heittäytyi lähemmän taistelijan kimppuun, joka sattui olemaan Glenister. Se sattui hetkellä, jolloin molemmat miehet seisoivat alallaan käsivarren päässä toisistaan tuijottaen toisiinsa vihaa säihkyvin katsein ja voimakkaasti läähättäen.
Kerran pitkiä käsivarsiaan heilauttaen Glenister sinkosi kutsumattoman häiritsijän kimpustaan niin rajusti, että tämä lennähti päin kassakaappia ja vaipui tiedottomana lattialle. Taistelijat eivät huomanneet tätä välikohtausta, vaan jatkoivat kuolettavaa painiskeluaan. Mac Namaran suusta valui kuolaa kuin kuolemaa tekevältä ja jokainen uusi ponnistus pusersi hänestä läähättävän voihkaisun. Helene kuuli itsensä huutavan: "Estäkää heitä! Estäkää heitä!" Mutta kukaan ei näyttänyt pystyvän sekaantumaan taisteluun. Hän kuuli veljensä mutisevan jotakin ja hengittävän yhtä raskaasti kuin ottelijatkin, ja hänen ruumiinsa liikkui painiskelijoitten liikkeitten tahdissa. Tuomari oli tuhkanharmaa, tylsä, avuton.
Mac Namaran hädänalainen tila oli selvinnyt hänen vastustajalleen, joka nyt ryntäsi hänen kimppuunsa janoten lähestyvää voittoa. Mutta nuoren miehen lihakset tottelivat perin hitaasti tahdon käskyjä, hänen kylkiluunsa tuntuivat katkenneilta, hänen selkänsä voimattomalta ja säärten sisäpinnalla tuntuivat suonet sykkivän haljetakseen. Kun he jälleen iskivät yhteen, kohotti Mac Namara oikean kätensä ja tarrasi vastustajaansa kasvoihin upottaen sormensa kynsien lailla hänen poskiinsa ja pakotti hänen leukansa aukenemaan ja taivuttaen samalla päätään taaksepäin hän keskitti kaikki voimansa silpoakseen vastustajansa kasvot. Glenister tunsi jo leukojensa antavan perää ja heittäytyi sen vuoksi hänkin taaksepäin ja irroittautui hänen otteestaan. Mac Namara keräsi heikontuvat voimansa ja syöksyi kassakaapin luo, jonka kannella oli Glenisterin revolveri. Vaisto varoitti Glenisteriä vaarasta, sanoi hänelle, että vihollinen oli etsinyt tämän viimeisen mahdollisuuden pelastua, ja samalla hetkellä kuin nuori mies näki hänen kääntävän selkänsä ja ojentavan kätensä siepatakseen revolverin, hypähti hän kuin pantteri eteenpäin, tarttui Mac Namaraa vyötäisistä ja oikealla kädellään ranteesta. Ensimmäistä kertaa koko taistelun aikana he olivat nyt tällaisessa asennossa, ja Glenister äkkäsi heti, minkä edun toisen petollinen menettely oli hänelle suonut, huomasi, mille asteelle taistelu nyt oli kehittynyt ja että voiton hetki oli lähellä.
Tämä kuvaus on vaatinut pitkän ajan, mutta kaikki oli silti tapahtunut niin nopeasti, etteivät sotamiehet vielä olleet ehtineet ovelle saakka.
Lähinnä seuraavista tapahtumista on kerrottu monella tavalla, sillä katselijoista vain Kid oivalsi, mille asteelle taistelu nyt oli kehittynyt. Toiset väittävät, että Glenisterin valtasi kuolemantuska, joka paisutti hänen suunnattomat voimansa kaksinkertaisiksi, toiset taas, että Mac Namara menetti voimansa tyystin rangaistukseksi petoksestaan, mutta niin ei ollut laita.
Glenister työnsi vioittuneen kätensä Mac Kamaran niskan taitse hänen rinnalleen, joten tämän pää pusertui hänen kainaloonsa kumaraiseen asentoon. Oikealla kädellään Glenister tarttui vastustajansa ranteeseen läheltä revolveria. Hän oli siten saanut otteen, jota ei toinen voinut murtaa. Nyt seurasi ratkaiseva voimien mittely.
Molempien ottelijoiden ruumis jäykistyi kuin kiveksi. Kaikki voimansa jännittäen Glenister taivutti oikeaa kylkeään taaksepäin, ja nyt syntyi taistelu revolverista, joka sitä pitelevien käsien heilahdusten mukaan liikkui ylös ja alas; sen piipunsuu piirsi ilmaan merkillisiä kuvioita. Mac Namara rimpuili ja koetti päästä irti, mutta hän oli liian lähellä kassakaappia eikä voinut liikkua, ja hänen päänsä oli yhä siinä kumaraisessa asennossa, johon Glenisterin vasen käsi oli sen puristanut. Hän ponnisteli niin että hengitys salpautui hänen kurkkuunsa. Kaikesta huolimatta hänen oikea kätensä taipui verkalleen taaksepäin. Hänen jalkansa siirtyivät hieman paikaltaan, ja veri tunkeutui hänen silmiinsä, mutta hän tunsi, että niissä pitkissä sormissa, jotka pitelivät hänen kättään ruuvipuristimessa, oli sitä vuorenlujuutta ja vastustamatonta nuorekasta voimaa, joka ei tunne tappion mahdollisuutta. Hitaasti, tuuma tuumalta vääntyi tuon kookkaan miehen käsi taaksepäin ja hänen huohottava hengityksensä ilmaisi, millä hirveällä hinnalla se tapahtui. Revolverin piippu teki puoliympyrän kuvion ilmassa, ja miesten kädet alkoivat vääntyä vasemmalle Mac Namaran leveän selän sivuitse. Yhä hän ponnisteli vastaan, mutta kaikki oli turhaa. Hän koetti laukaista revolverin, mutta hänen sormensa puristivat sen perää niin tiukasti, ettei hän voinut liipaisinta koskettaa. Sitten Glenister alkoi vääntää kättään ylöspäin.
Miesten repaleisten vaatteitten alta näkyvä valkoinen iho oli jännittynyt isoiksi lihassolmuiksi, jotka milloin kovenivat milloin höltyivät. Helene, joka mykkänä ja kauhistuneena katseli tätä näytelmää, tunsi, kuinka veljen sormet tapailivat hänen olkapäätään, kuuli, kuinka tämä läähätti, ja näki, että tämän kasvot hehkuivat kiihtymystä, kun hän mutisten käsittämättömiä ammattisanoja tarkkasi taistelun kulkua.
Nyt nähtiin Glenisterin hieman kyyristyvän ja sitten jälleen suoristuvan kuin kaikilla voimillaan työntäen jotakin raskasta esinettä edessään. Vallitsevassa hievahtamattomassa hiljaisuudessa kuultiin napsahdus kuin tikun katkeamisen aiheuttama. Sen jälkeen kuului korvia särkevä pamaus ja voimakkaan miehen äänekäs parahdus. Mac Namara lysähti polvilleen ja kaatui avuttomana suulleen, ikäänkuin kaikki hänen kookkaan ruumiinsa luut olisivat muuttuneet vastustuskyvyttömäksi massaksi. Hänen voittajansa hoippui takaperin vastakkaiselle seinälle, laahaten jalkoja perässään sirpaleitten keskellä, kädet ojossa kuin peläten kaatuvansa — uupuneena, sokeana, ruudinsavun mustaamana, mutta yhä julmasti riemuiten saavuttamastaan voitosta.