Tämän taistelun kestäessä oli alakerroksen myymälästä muuan paljaspäinen mies syössyt kadulle ja kohdattuaan siellä erään kävelijän tämän parissa rientänyt takaisin portaille. Se pieni vene, jonka Glenister oli nähnyt merellä, oli samoihin aikoihin sivuuttanut onnellisesti rantahyrskyt ja sen kolme matkustajaa kahlasi nyt märässä hiekassa pääkadulle päin Bill Wheaton etunenässä. Hänen seurassaan oli kaksi kookasta miestä, joilla ei ollut minkäänlaista kantamusta. Kaupunki oli herännyt auringon mukana, joka valoi kuparinhohdettaan merenrantaan. Tuomari Stillman ja Voorhees tulivat hotellistaan ulos ja pysähtyivät katselemaan vaunujonoa, joka rämisten ja kulkushelinöin saapui hitaasti kadun toisesta päästä. Vaunuista helotti sinisiä sotilastakkeja varhaisen aamuauringon vinoissa säteissä. Jono oli matkalla Midakseen.
Tundroilla yhä vallitsevasta sumusta sukeltautui esiin kaksi hevosta. Ne näyttivät epätodellisilta ja muodottomilta. Toisen selässä istui nainen ja toisen muuan surkean näköinen olento, joka huojui hevosen liikkeitten mukaan. Hänen kasvonsa olivat tuskan vääntämät ja hän piteli molemmin käsin kiinni satulan nupista.
Kohtalo tuntui näkymättömällä kädellä järjestäneen näytelmän viimeisen kohtauksen kuljettamalla sen päänäyttelijät lähelle samaa rantaa, jolla he olivat ensimmäisen osansa esittäneet.
Molemmat ratsastajat joutuivat tuomarin ja komissaarin eteen. Nämä hämmästyivät heidät nähdessään, mutta samassa hetkessä kun ratsastajat kiristivät ohjaksia, tuli joku kiireesti ulos viereisestä käytävästä, jonka takaa kuului äänekästä melua ja temmellystä.
"Tulkaa apuun — pian —!" hän huusi heille.
"Mikä on hätänä?" kysyi Voorhees.
"Murha! Mac Namara ja Glenister surmaavat toisensa!" Hän syöksyi jälleen portaille Voorhees kintereillään ja tuomari perässä. Ylhäältä kuului heikkoa äjellystä.
Pelaaja kääntyi puhuttelemaan niitä kolmea miestä, jotka par'aikaa juoksivat rannalta paikalle, ja kun hän tunsi Wheatonin, huudahti hän tälle:
"Irroittakaa jalkani. Leikatkaa nuorat poikki. Pian!"
"Mistä on kysymys?" kysyi lakimies, mutta kun hän kuuli Glenisterin nimen, syöksyi hän tuomarin perässä taloon antaen toisen seuralaisensa tehtäväksi päästää ratsastaja vapaaksi. Nyt kuului taistelun temmellys selvemmin ja kaikki tunkeutuivat ovelle, Helenekin, huolimatta veljensä kehoituksista pysyä loitolla.