"Kun te puhelette laeista, saatte minut ajattelemaan, että tämä maa muuttuu pian vietävän sivistyneeksi valkoihoisen asua", huomautti Simms toivottomana, "ja nyt kun taistelu on päättynyt, tuntuu minusta, ettei täällä ole mitään tehtävää, joka voisi innostaa täysikasvuista miestä. Minä lähden länteen."
"Länteen? Sinä voit viskata kiven Beringin mereen paikalta, jolla nyt seisot", sanoi Glenister hymyillen.
"Olkoon — maa on pyöreä. Tuolla selällä on kuunari, joka varustautuu Siperiaan — kaksivuotiselle matkalle. Dextry ja minä olemme tuumineet tehdä pienen matkan rajan taakse."
"Niin, se on totta", sanoi vanhus. "Minusta tuntuu täällä kovin ahtaalta. Täällä on kaikenlaista hölynpölyä, ranskalaisia ravintoloita ja muuta turhamaista. Nyt aiotaan pääkatukin kivetä ja perustaa kenkien kiilloituslaitos. Minä haluan päästä seudulle, jossa voin heittäytyä pitkälleni ja huutaa halloota häiritsemättä jotakin hännystakkiniekkaa keikaria hänen syvistä aatoksistaan. Parasta, että tulet mukaamme, Roy. Myykäämme Midas."
"Tuumin asiaa", vastasi tämä.
Yö oli kirkas, ja täysikuu kumotti taivaalla, kun he läksivät lääkärin luota. Glenister, jonka mieliala ei oikein luontunut toverien riehuvaan ilonpitoon, erkani heistä, mutta ei ollut kulkenut pitkällekään kun jo kohtasi Cherry Malotten. Hän asteli pää kumarassa ja huomasi tytön vasta kun tämä puhutteli häntä.
"No, poika, onko kaikki nyt sitten ohi?"
Hänen sanansa sopivat tarkalleen nuoren miehen ajatuksiin, ja hän vastasi:
"Niin, nyt on kaikki ohi, pikku tyttö."
"Minun ei tarvinne lausua onnittelujani — sinä tunnet minut tarpeeksi hyvin, ettei sellainen ole välttämätöntä. Miltä tuntuu, kun on voittanut?"