"En tiedä. Olen hävinnyt."
"Hävinnyt. Mitä?"
"Kaikki — paitsi kultakaivosta."
"Kaikki paitsi… Ymmärrän. Tarkoitat, että tyttö… että olet kosinut häntä ja saanut epäävän vastauksen?"
Glenister ei aavistanut, mitä ponnisteluja tyttö kesti saadakseen äänensä näin vakavaksi.
"Tarkoitan jotakin enempää. Se on tapahtunut niin äsken, että sydämessäni vielä kiehuu ja kiehuu luultavasti vielä kauan — mutta huomenna palaan kunnailleni ja laaksoihini, Midakseen ja työhön ja koetan aloittaa alusta jälleen. Olen jonkun ajan kulkenut vierailla poluilla ja hakenut uusia jumalia, mutta nyt on sammunut se huikaiseva hohde, joka minua houkutteli, ja minä näen taas asiat oikeassa valaistuksessa. Hän ei ole minulle sovelias, vaikka minä rakastinkin häntä aina. Olen pahoillani, etten voi unohtaa niin helposti kuin monet muut. On vaikeaa katsella tulevaisuuteen ja löytää uutta harrastusta asioihin ja esineihin. Mutta annapa kuulua jotakin itsestäsi. Minne sinä joudut?"
"En tiedä. On yhdentekevää — nyt." Hämärä peitti hänen kalpeat, päättävät kasvonsa, ja hänen äänensä oli hyvin alakuloinen. — "Aion käydä tervehtimässä Bronco Kidiä. Hän on lähettänyt minulle sanan. Hän makaa sairaana."
"Hän ei ole huono mies", sanoi Roy. "Ja minä luulen, että hänkin aloittaa ratansa uudelleen."
"Ehkä", vastasi tyttö silmäillen tummana lainehtivaa valtamerta.
"Vahinko, ettemme voi unohtaa menneisyyttä ja aloittaa uutta elämää."
"Se kuuluu peliin. En tiedä, miksi, mutta niin kaikissa tapauksissa on laita. Nähnen sinut joskus, vai kuinka?"