"Kiiruhtakaamme", sanoi nuori nainen. "Minun täytyy vielä tänä iltana toimittaa eräs asia. Kun se on tehty, voin ottaa selvän täkäläisistä asioista."
Heidän onnistui saada käytettäväkseen vene, joka vei heidät rantaan. Tällä lyhyellä matkalla toverukset ahdistelivat soutajaa lukemattomilla kysymyksillä. Kun tämä oli saapunut viittä päivää aiemmin, oli hän täynnä kaikenlaista tietoa ja tarjosi nyt auliisti kypsyneen kokemuksensa hedelmiä, kunnes Dextry selitti, että he olivat itsekin "penkojia" ja omistivat Midaksen. Neiti Chester sai syytä kummastella, kun hän huomasi, kuinka kunnioittavasti soutaja tämän jälkeen puhutteli miehiä ja kuinka ihmetellen hän katseli hänen seuralaisiaan huomaamatta häntä ollenkaan.
"Täällä on nykyisin hieman rauhatonta", virkkoi soutaja. "Minäkään en ole kolmeen päivään riisunut yltäni — täällä ei ole tilaa, ei aikaa eikä pimeääkään kylliksi nukkua. Annos munia ja kyljys maksaa puolitoista dollaria ja viskysekoitus puoli." Viimeisen lauseen hän sanoi happamen näköisenä.
"Onko kaupungissa tapahtunut mitään?" kysyi Dextry.
"Te tiedätte sen siis jo!" huudahti toinen. "Niin, kahvila Pohjolassa tapettiin viime yönä mies."
"Pelijuttuko?"
"Vallan niin. Murhaaja oli muuan Misson-niminen mies."
"Ahaa!" sanoi Dextry. "Minä tunnen miehen. Maailman suurin konna."
Kaikki kolme nyökäyttivät hyväksyvästi päätänsä. Nuori nainen toivoi saavansa kuulla tarkemmin asiasta, mutta siitä ei puhuttu enempää.
Veneestä noustuaan he joutuivat keskelle hälinää. Joukon halki tunkeutuessaan he näkivät sivullaan aidattuja tonttimaita, joilla oli teltta teltan kyljessä; jokainen tuumanlevyinenkin maapalanen oli varattu käytettäväksi. Siellä ja täällä oli vielä rakentamaton alue, mutta sitä vartioi sen omistaja, joka äreän ja epäilevän näköisenä katseli kaikkia, jotka sattuivat sinne päin vilkaisemaan. Päästyään erääseen kulmaukseen, missä tungos ei ollut niin ahdistava, he pysähtyivät.