"On vaikeaa tarkalleen sanoa, mutta me laskemme saavamme Midaksesta viisituhatta päivässä ja sen sisarkaivokset ovat yhtä satoisia."
"Ovatko omistusoikeutenne täysin riidattomat?"
"Täysin. Niistä on tehnyt kysymyksen vain yksi mies ja häntä emme ota vakavalta kannalta. Muuan Galloway-niminen mies tuli viime kuussa eräänä yönä naulaamaan vastalauseen paaluun ja esitti uuden valtauspaperin, mutta hän ei voinut tuoda yhtä ainoaa pätevää perustelua väitteilleen, emmekä me ole sen koommin nähneet miehestä vilaustakaan. Muussa tapauksessa oikeutemme olisikin ollut jälleen päivän selvä." — Viimeisiä sanojaan hän korosti erikoisella tavalla.
"Toivoakseni ette olisi käyttäneet väkivaltaa?"
"Totta kai. Miksemme? Se on tähän saakka tepsinyt mainiosti."
"Mutta, hyvä herra Glenister, se aika on jo ohi. Maahan on nyt tullut laki, ja jokaisen velvollisuus on siihen alistua."
"Ehkä, mutta täällä pidetään miehen kaivosta yhtä loukkaamattomana kuin hänen perhettään. Entisinä aikoina emme tienneet mitä lukko ja avain olivat emmekä tunteneet muita vaivoja kuin nälän ja ruumiinponnistukset. Nyt on koittanut toinen aika. Tänä keväänä on useammalta kaivoksenomistajalta evätty valtausoikeus kuin aiemmin koko Yokonin historian aikana."
He olivat nyt ehtineet hotellin edustalle. Glenister pysähtyi ja kääntyi puhuttelemaan nuorta naista vanhuksen astuessa ovesta sisään. Kun Helene aikoi mennä perässä, asettui Glenister hänen eteensä.
"Olen tullut kummuilta tänne varta vasten teitä tapaamaan. Tämä on ollut pitkä viikko…"
"Älkää puhuko tuolla tavalla", keskeytti Helene hänet kylmästi. "En halua kuulla moista puhetta."