"Älä käännä seikäruotoas minuun päin, minä tahdon pakista kanssasi."
Mac Namara jatkoi tyynesti keskustelua, kunnes hän sai kovan iskun olkapäilleen. Hän kääntyi silloin taakseen vaientaakseen toisen puhekärttelyn ja sadattelut.
"Anna minun olla rauhassa. Minulla ei ole nyt aikaa."
"Soo, vai et tahdo jutustaa kanssani? Mutta minäpä puhun sitten sinulle. Luulen, että mielelläs kuuntelet, jos kerron kaikille näille ihmisille mitä sinusta tiedän. Katsos nyt, käännätkö vieläkin selkäs."
Hänen äänensä oli uhkaava ja herätti yleistä huomiota. Kun Mac Namara huomasi sen, kääntyi hän mieheen päin ja hänen sanansa tulivat kylminä, selvinä ja jyrkkinä, kun hän sanoi:
"Älä puhu minulle. Sinä olet juopporatti. Mene tiehesi, ennenkuin mitään tapahtuu."
Vielä kerran Mac Namara kääntyi, mutta humalainen kävi häneen käsiksi ja pyöräytti hänet ympäri toistaen yhä tunkeilevia sanojaan.
"Anteeksi, hyvät herrat."
Mac Namara laski ison, valkoisen ja hyvin hoidetun kätensä miehen hihalle ja vei hänet ovesta kadulle.
Kynnyksellä hän puristi kouransa nyrkkiin sanaakaan lausumatta ja iski miestä täydellä voimalla suoraan kasvoihin. Hänen uhrinsa lysähti ääntä päästämättä maahan, jolloin hänen takaraivonsa kolahti lauta-aitaukseen. Hänestä sen enempää piittaamatta Mac Namara palasi saliin ja ryhtyi jälleen keskusteluun. Hänen äänensä oli yhtä tasaisen hillitty kuin hänen liikkeensäkin eikä ilmaissut kiukkua, kiihtymystä tai voitoniloa. Hän sytytti savukkeen, otti esille muistikirjansa ja merkitsi siihen joitakin tietoja, joita Meksikon Mullins hänelle antoi.