"Hän on ylhäällä jossakin parvekeaitiossa."
"Yksin?"
"Niin. Oli ainakin hetki sitten, ellei joku hameniekoista ole häneen senjälkeen tarrautunut."
Minuuttia myöhemmin kuuli Glenister, joka istui syviin aatoksiin vaipuneena aitiossaan, oven napsahduksen ja verhojen kahinaa.
"Olkaa hyvä ja menkää tiehenne", hän sanoi päätänsä kääntämättä. "Haluan olla yksin." — Kun hän ei saanut vastausta hän jatkoi:'"Istun täällä saadakseni rauhassa…." mutta tällöin hän vaikeni, sillä tyttö oli nyt astunut esille ja painoi molemmat kuumat kätensä hänen poskilleen.
"Poika!" hän kuiskasi, ja Glenister nousi äkkiä seisoalleen.
"Cherry! Koska tulit tänne?"
"Ah, siitä on jo iäisyys", vastasi toinen kärsimättömästi… "Dawsonista. Kuulin sinun löytäneen mitä etsit. Kestin niin kauan kuin jaksoin… ja sitten lähdin sinua tavoittamaan. Kas niin, kerro nyt itsestäsi. Mutta salli minun ensin katsella sinua oikein perusteellisesti."
Hän talutti Glenisterin valoon ja ahmi häntä suurilla odottavilla silmillään. Hän piteli yhä kiinni Glenisterin takin rintapielestä ja seisoi niin lähellä, että hänen kuuma hengityksensä osui suoraan nuoren miehen kasvoille.
"No, suutele minua nyt!"