"Ovat murtaneet kassa-arkkumme ja vieneet rahat."
Vanhus oli siinä paikassa jaloillaan. Se kauna, jota hän oli viime päivät tuntenut toveriaan kohtaan, haihtui kuin puhallettuna tämän yhteisen onnettomuuden johdosta.
"Niin, tuhannen tulimmaista, ovat riistäneet rahat — teltat, työkalut, kirjat, kaikki tavaramme — ihan tyystin. Ajoivat Johnssonin tiehensä ja ottivat kaiken mitä kaivostyössä tarvitaan. En ole milloinkaan mokomasta kuullut. Riensin paikalle, mutta minua ei päästetty edes lähelle. Ovat panneet vartijan jok'ikiseen kaivokseen Anvil Creekissä, ja huuhtelukouruja tyhjentäessään eivät päästä meitä maille halmeillekaan. Niin sanottiin minulle aamulla."
"Mutta", huomautti Dextry terävästi, "rahathan olivat meidän. Ne rahat me toimme mukanamme Yhdysvalloista. Tuomioistuimella ei ole oikeutta niihin. Mitä kirotun lakeja nämä tällaiset ovat?"
"Ah, laeista ei enää paljoakaan piitata. Tein tyhmästi, kun en ampunut ensimmäistä, joka astui jalallansa alueellemme. Olin herkkäuskoinen hölmö, ja nyt on edessämme ankara työ. Ruotsalaiset ovat samassa kadotuksessa. Tämä viimeksi järjestetty toimenpide on saanut heidät lopen raivostumaan."
"En käsitä vieläkään", sanoi Dextry.
"Katsos, näin ovat asiat. Tuomari on antanut jonkunlaisen määräyksen, joka laajentaa toimitsijamiehen valtuuksia ja velvoittaa hänet ottamaan valvontaansa kaiken mikä on valtausalueella — teltat, työkalut, huonekalut ja kaiken henkilökohtaisen omaisuuden. Määräys laadittiin eilen eikä meille, toiselle riitapuolelle, vihjaistu asiasta luotua sanaa, ja se pantiin täytäntöön aamulla varhain. Menin tapaakaan Mac Namaraa, ja kun tulin paikalle, näin hänet yksityisteltassamme murretun kassa-arkkumme ääressä.
"'Mitä tämä merkitsee?" kysyin. Ja silloin hän näytti uutta määräystä.
"'Olen tuomioistuimelle vastuussa jok'ikisestä pennistä', hän sanoi, 'ja kaikista työkaluista, joita täällä on. Sen vuoksi en voi sallia teidän tulla lähelle työmaita.'
"'Ettemmekö saisi tuli lähelle työmaita?' sanoin. 'Tarkoitatteko ettemme saisi tarkastella huuhtelutyötä omassa kaivoksessamme! Kuinka voimme silloin tietää, että saamme todella kaiken mikä meille kuuluu, ellemme näe kultaa punnittavan?'