"Minä en heitä koskaan kesken aikeitani", vastasi Glenister.
"Eikö teidän ole koskaan täytynyt? Mutta te olettekin mies. Naisen täytyy luopua paljosta."
Hän odotti, että hänen seuralaisensa jatkaisi keskustelua ja sanoisi, ettei hän aikonut milloinkaan luopua hänestä — sellainen olisi sopinut hänen entiseen ylimielisyyteensä — mutta nuori mies ei virkkanut mitään. Helene oli varma siitä, että hän piti Glenisteristä yhtä paljon tuollaisena kuin jos hän olisi syytänyt hänelle rakkaudentunnustuksia. Glenisterille itselleen oli virkistävää yön vaivojen jälkeen saada levätä hänen läheisyydessään ja tuntea sen rauhoittavaa vaikutusta. Helene huomasi, että Glenister silitti salaa hänen hameensa lievettä.
Jospa hän vain voisi karkoittaa mielestään laivalla tapahtuneen solvauksen muiston! "Mutta hän koettaa parhaansa mukaan hyvittää sitä", tuumi hän. "On tietysti selvä asia, ettei kukaan nainen voi välittää kestään, joka on menetellyt sillä tavalla." Samalla häntä puistatti, kun hän ajatteli, kuinka Glenister oli heittäytynyt hänen takiansa vaaraan, ettei hänen olisi onnistunut ilman nuoren miehen rohkeaa ja pelotonta väliintuloa pelastua ruton saastuttamasta laivasta eikä suorittaa tehtäväänsä. Hän oli suuressa kiitollisuuden velassa tälle miehelle.
"Oletteko kuullut, kuinka kävi sille kunnon laivalle, 'Ohiolle'?" hän kysyi.
"En. Minulla ei ole ollut aikaa tiedustella. Sen vain tiedän, että terveyspoliisi pani sen karanteeniin, kun se saapui tänne."
"Se lähetettiin Egg Islantiin kaikkine matkustajineen. Se on ollut siellä yli kuukauden ja saanee jäädä sinne koko kesäksi."
"Mikä pettymys niille kurjille, jotka olivat laivassa!"
"Niin, ja ellette te olisi auttanut minua, olisin minä niiden joukossa", huomautti Helene.
"Minä en tehnyt paljoakaan. Tappeleminen ei ole suurikaan taito. Se ei ole puoleksikaan niin vaikeaa kuin luopua laillisesta omaisuudestaan ja olla toimetonna sill'aikaa kuin…"