"Teittekö sen siksi että pyysin… siksi että minä pyysin teitä luopumaan entisistä tavoistanne?"
"Tein. Se ei ollut helppoa, mutta…"
"Ah, kiitän teitä. Tiedän, että kaikki on tehty mitä parhaimmin aikein. Arthur-eno ei milloinkaan suostuisi vääryyteen, herra Mac Namara on myöskin rehellinen mies."
Glenister aikoi vastata, mutta muutti samassa mieltä. Hän ei mielinyt sanoa Helenelle, mitä hän arveli asiasta. Nuori nainen uskoi sukulaisiinsa ja tämän ystäviin — eikä hänen sopinut puhua Mac Namarasta. Pelin säännöt sulkivat hänen huulensa.
Helene ajatteli vielä kertaalleen. "Ah, ellette olisi menetellyt niin kuin menettelitte!" Hän olisi mielellään auttanut nuorta miestä kuten tämäkin oli auttanut häntä, mutta mitä hän voisi tehdä? Laki oli jotakin niin monimutkaista, sekoittavaa ja käsittämätöntä. "Olin viime yön Midaksessa ja ratsastin varhain tänä aamuna kaupunkiin takaisin", hän sanoi. "Se oli aika rohkea teko vai kuinka?"
"Mikä?"
"Ettekö ole kuullut uutista?"
"En", vastasi toinen varmasti. "Olen vastikään noussut jalkeille."
"Kaivoksessanne on käynyt varkaita. Kolme miestä yllätti vartijan ja tyhjensi huuhtelukourut."
Glenisterin teeskennelty ällistys oli voittamaton alallaan, ja hän melkein upotti nuoren naisen kysymyksiin. Tämä pani kuitenkin mielihyvin merkille, ettei Glenister tohtinut katsoa häntä silmiin. Hän ei ollut kouliintunut näyttelijä. Mac Namaralla sen sijaan oli raudanlujat kasvot. Vaistomaisesti hän vertasi näitä kahta miestä toisiinsa, ja tämä nuori mies ei joutunut huonompaan asemaan.