"Tarkoitatko, että olet häneen rakastunut", kysyi Mac Namara kääntymättä. Kysymys tuntui tehdyn täysin välinpitämättömästi, mutta missä valo osui häneen käsilleen, näki Glenister, että veri oli niistä tyystin kadonnut.
"Rakastunut häneen? No — kuinkahan lienee — hahahaa! Sinä tiedät, kuinka miehet…" kerskui Struve julkeasti. Hänen piirteensä olivat julmat ja eläimelliset. — "Olen saanut tuomarin minne tahdon ja minä saan tyttärenkin…"
Hänen tökeröt sanansa katkesivat korisevaan mutinaan, sillä Mao Namara oli sanaa lausumatta hypännyt esiin ja tarttunut häntä kurkusta sekä painanut häntä seinää vasten. Glenister näki tuon kookkaan ja tukevatekoisen miehen Struven kurkulla ja sitten päästävän vasemman kätensä valahtamaan sivulle ja pitelevän oikeallaan avutonta uhriaan, joka vääntelehti tuskissaan ja raivoisasti yritti tehdä vastarintaa. Mac Namara katseli suoraan häntä kasvoihin. Tämä reutoi ja kiemurteli toisen raudanlujassa otteessa, joka oli pusertaa hengen hänen ruumiistaan. Seuraavina pitkinä minuutteina Mac Namara kumartui eteenpäin pusertaen häntä kaikella painollaan, vasen käsi selän takana ja jalat jännitettyinä niin että lihakset jäykkenivät raudankoviksi, ja tarkkaili, kuinka hänen uhrinsa vastustuskyky vähitellen heikkeni.
Struven voimat loppuivat pian tyystin, leuka loksahti lerpalleen, kieli tunkeutui ulos suusta, sitten hän oli liikkumaton. Mac Kamara paiskasi hänet lattialle, jonne hän jysähti suu alaspäin, ja seisoi sitten hetken aikaa häntä katsellen. Sitten Mac Namara katosi Glenisterin näkyvistä, mutta palasi pian kädessä vesikannu. Hän potkaisi elottoman näköistä ruumista, niin että se kääntyi selälleen, ja tyhjensi hänen päälleen vesikannun. Sitten hän vei vesikannun pois, istahti tuolille, sytytti sikarin ja katseli, kuinka elämä hiljalleen palasi hänen uhrinsa ruumiiseen. Hän ei liikuttanut sormeaankaan auttaakseen häntä nousemaan vesilätäköstä.
Struve voihki ja puhkui, kääntyi kyljelleen ja nousi vihdoin vaivalloisesti seisaalleen. Hänen silmissään oli pelästynyt ilme, ja humalaa oli seurannut pelko — hän pelkäsi hirveästi sitä jättiläistä, joka tuossa istui ja poltti sikariaan ja tuijotti häneen jäykästi ja kylmästi. Hän tapaili epävarmasti kurkkuaan ja voihkaisi jälleen.
"Miksi näin teit?" hän kuiskasi, mutta toinen ei ollut kuulevinaan. Hän koetti nousta, mutta polvet pettivät ja hän kompastui. Lopulta hänen sentään onnistui kömpiä ylös ja päästä ovelle. Vasta nyt Mac Namara puhutteli häntä, hampaittensa raosta, ottamatta sikaria suustaan.
"Älä milloinkaan enää puhu hänestä. Hänestä tulee minun vaimoni."
Jäätyään yksikseen hän katseli uteliaana kattoon. "Onpas tässä hökkelissä rottia", hän tuumi itsekseen. "Olin vast'ikään kuulevinani kokonaisen parven tuolla liikkuvan."
Muutamia minuutteja myöhemmin pujahti joku olento naapuritalon katolle ja sieltä maahan. Jonkun matkan päässä näkyi Struve hitaasti laahustavan eteenpäin. Jos joku vieras olisi heidät nähnyt, olisi hänen ollut vaikea päätellä, kumpi näistä miehistä tunsi kurkussaan murhaavan otteen jäljet, sillä molemmat näyttivät niin kurjilta ja piestyiltä ja molemmat horjahtelivat kävellessään.