Tuomari. No, tuhannen tuhatta! tahdotko kuunnella minua vai ei?
R. Bridget. Kuuntelenhan minä, ukkoseni — kuuntelen! — mutta mitäs siitä, jos olenki ääneti, mitä hyvää jos olen sanaakaan puhumatta, kun tämä tyttö pahainen yhä keskeyttää eikä anna kellenkään muille suunvuoroa? — Niin en minä ihmeksykään, kultaseni, malttamattomuuttas; sun huuliparkas vapisevat puhuakseen; mutta pahoin pelkään että tuo lörppö laskee laskemistaan ja ei anna sun sanaakan puhua. Syystä saatatkin suuttua; ei ole tietysti mitään niin pikastuttavaa kun lörpöttelevä, kielastava. —
Lauretta. Ja varmaankin, mamma, nythän Te ette anna isän puhua.
R. Bridget. No, oletkos vaiti!
Tuomari. Menkää ulos huoneesta hetikohta, molemmat — menkää ulos!
R. Bridget. Niin, mene, tyttö.
Tuomari, Mene, Bridget! sin' olet pahempi kuin hän, vanha tonttile! Soisin teidät molemmat jokeen jupakoimaan kunnekka jälleen vetäisin ylös.
(Palvelia tulee sisään.)
Palvelia. Tohtori Rosy, herra.
Tuomari. Vie hänet sisään. (Menee palvelia.)