Neljäs kohtaus.
Kammari tuomari Creduluksen huoneessa.
Tuomari Credulus ja rouva Bridget Credulus tulevat sisään.
Tuomari. Voi päiviäni, Bridget, sinusta yksinäiski voin tulla hulluksi! Minä sanon sulle, että hän olis pettänyt ylituomarinkin: se herra näytti niin tietämättömältä kuin sihteerini, ja puhui rehellisyydestä kuin olis ollut kirkonmies.
R. Bridget. Mitä joutavaa jaaritusta, rehellisyyttä! — mitä sull' on tekemistä, sanosta, rehellisyyden kanssa? Kauniin jutun sin' olet saanut aikaan Humphrey Humines; ja tyttö sitte, hänkin on tainnut olla siinä samassa. Lauretta, sinä hänen tahdoit kutsutuksi niin; mutta minä puolestani kyllä tiesin ettei siitä koskaan lähde hyvää, kun antaa tytöille mokomia pakanan ristimänimiä; jos olisi hänelle pantu nimeksi Deborah, tai Tobitha, tai Ruth, taikka Rebecca, tai Johanna, ei mitään tämmöistä olis koskaan tapahtunut; mutta tiesin hän sen että Lauretta on karkulaisen nimi.
Tuomari. Pöhö, sin' olet hupsu!
R. Bridget. En, herra Credulus, sinä se hupsu oletkin, eikä ketään muuta, kuin semmoista pölkkypäätä olis voitu niin houkutella.
Tuomari. Mitä, tuhatta, rouva, kuinka näin julkiatte puhua? Ellet ymmärrä miestäsi arvossa pitää, niin kyllä mä tiedän kuka sun käskee häntä kumartamaan.
R. Bridget. Älä lörpöttele! sun pitäis hävetä näyttää naamaas käräjissä: sinä tulet ivaksi koko lautakunnalle, ja suunkuluksi kaikille pöyhisteleville lakimiehille ja pussipäisille jutun-ajajille koko kaupungissa.
Tuomari. Näinkös puhutaan hänen majesteettinsa käskyläisille? Sääntöjen kautta vannon, se on maankavaluutta ja tavallista petosta, molemmat yhdessä!