Tuomari. Niinkös alkaa, vai niin? Min' olen iloissani siitä, kyllä mä sitte koiralle näytän että minäkin samate ajattelen.
R. Bridget. (Lukee.) Ja vaikka olen pettynyt aikeessani saada tyttärenne, on mulla toki lohdutuksenani se tieto, että minä olen sen kostanut hänen luonnottomalle isällensä; sillä tänä aamuna oli mulla ilo panna sokolaatiinne vähäisen myrkkyä. — Herra Jumala armahda meitä!
Tuomari. Älä kujeile, Bridget; näytä, tiedäthän että se ei voi olla niin, tiedäthän että se on valetta.
R. Bridget. Lue se itse.
Tuomari. (Lukee.) Ilo panna sokolaatiinne vähäisen myrkkyä! Oh, kauheutta! Riivattu räivä! — Bridget!
R. Bridget. Armaiseni, malta, täss' on jälkikirjoitus. — (Lukee.)
N.B. Ei mitkään lääkkeet voi Teitä pelastaa.
Tuomari. Voi polonen päiviäni, Bridget! miks' et sinä huuda apua? Min' olen kadottanut ääneni. — Aivoni on pyörryksissä — minä puhkean, ja ei mitään apua. — John! Laury! John!
R. Bridget. Näetsen mihin itsesi olet saattanut.
(Palvelia tulee jälleen.)
Palvelia. Mitä herra käskee?