Tuomari. Min' olen mennyt siis! — Tässä lepää, ennen ollut monta vuotta hänen majesteetinsa tuomarina!
R. Bridget. Lukekaa, tohtori! — Ah, kultaiseni, viimeinen tahtosi!
Ajattele, armaiseni, kuinka pian tulet kuolemaan.
Tuomari. Ei, Bridget, minä kuolen palaisittain.
Rosy. En koskaan ole kuullut mointa kamaluutta. — Oh, Te olette hukassa, ystäväni! hautanne on kaivettu, ja kaivajalla ei ole muuta tekemistä kuin peittää Teidät. Meidän täytyy kaikkein mennä, varhemmin tahi myöhemmin — ylhäisen ja alhaisen. — Kuolema on velka! se sitoo kaikki yhdellä lailla — ei takuuta, ei myöhemmäksi peittämistä.
Tuomari. Olkaa vaiti, tohtori! tahdotteko parantaa, vai ettekö?
Rosy. Oi! ystävä-kultani, se ei ole minun vallassani, mutta minä varmaan tahdon nähdä oikeutta tapahtuvan Teidän murhaajallenne.
Tuomari. Kiitoksia, ystäväiseni, mutta somempi sitä olisi itseni ollut nähdä.
Rosy. Niin, mutta jos te parannutte, niin se riiviö pääsee rankaisematta.
R. Bridget. Pääseekö? sitte todenki kävis sääliksi, jos parantuisit. Min' olen niin vihastuksissa sille riiviölle, ett'en siedä ajatustakaan, että hän voisi päästä hirsipuusta.
Tuomari. Sinä olet hyvin hyvä, armaani, mutta jos se sinusta on samaa, olisin minä yhtä kernaasti parantunut, kuitenkin; — mitä, tohtori, ei mitään apua!