Rosy. Lukekaa ääneen: ihmeellinen salalääke, minä vastaan siitä.
Tuomari. (Lukee) Tätä lukiessanne olette parannettu, Teitä rakastavan vävynne avulla. — O'Connor. — Kuka, peivelin henki Te olette?
O'Connor. Rakastavainen vävynne O'Connor, ja sangen nöyrä palvelianne
Humphrey Hum.
Tuomari. Se on valetta, Te ette ole vävyni; siitä minä tahdon tulla myrkytetyksi jälleen, ja Teidän pitää tulla riippumaan hirsipuussa. — Minä tahdon kuolla, turjake, ja heittää Bridgetille peruni.
R. Bridget. Niin, ole niin hyvä, armaiseni, heitä mulle perusi; minä takaan että hän on ansainnut hirsipuun.
Tuomari. Sanotko niin? — Malta, Bridget, sinä näytit niin hellän huolen minusta kun luulit minun myrkytetyksi, että vastedes olen päättänyt ei koskaan ottaa neuvoasi missään asiassa enää. (O'Connorille.) Vain niin, kuuletteko, herra, Te olette Iriläinen ja sotamies, eikö niin?
O'Connor. Olen, ja ylpiä kummastakin.
Tuomari. Niitä molempia maan päällä minä kaikkein enimmän vihaan; niin minä sanon Teille jotakin — heittäkää maanne ja myykää virkanne, ja minä annan Teille anteeksi.
O'Connor. Malttakaa, herra tuomari, — ellette olis mun Laurettani isä, niin minä sivaltaisin nenän poikki siitä ensimäisestä pyynnöstä, ja murtaisin luunne pyytämästänne sitä toista.
Rosy. Niin, niin, aivan olette oikeassa.