"On jo aika lopettaa tämä keskustelu", selitti nyt tri Leete. "Tällaisten selitysten jälkeen epäilemättä herra Festille hänen tunteensakin sanoo, että tähänastisia välejä ei enää voida jatkaa."
"Luonnollisesti eivät välimme enää voi jatkua", huusi Fest vihanvimmassa. "Minä jätän teidät nyt ja selitän täten, etten enää astu taloonne ystävällisessä tarkoituksessa. Jos joskus palaan, palaan vihollisena etsimään kostoa onneni ja sydänrauhani hävittämisestä. Varokaa sitä päivää!"
Sanat, joita tämä ihminen käytti Edithiä ja hänen isäänsä vastaan, suututtivat minua, ja huoneeseen astuen sanoin: "Pyydän, että säästäisitte korskeat sananne, kunnes ehkä joskus jossain taiteenharrastajain teatterissa näyttelette konnan osaa, ja jättäkää heti tämä huone."
Edessäni oleva mies oli kuusi jalkaa ja kolme tuumaa pitkä, hänellä oli leveät hartiat ja mahtavat nyrkit. Hän katsahti pilkallisesti alas minuun ja sanoi: "Kas vaan! Esiinkaivettu vanhus! Tällä kertaa minä tahdon vielä teitä säästää, ukkoseni; mutta jos vielä kerran hävyttömin puhein astutte tielleni, niin pistän teidät säkkiin ja viskaan teidät Massachusetts-lahteen."
Ennenkuin ehdin vastata tähän uhkaukseen, oli Fest jättänyt huoneen ja talon.
"Kuka oli tuo mies?" kysyin tri Leeteen kääntyen, koettamatta peittää närkästystäni.
"Hän on koneenrakentaja, sangen kelvollinen mies ammatissaan ja työarmeijan kapteeni, selitti tohtori. "Hänen vanhempansa asuivat naapuritalossa ja poikana ollessaan hänellä oli tapana leikkiä Edithin kanssa."
"Jos tahtoisin arvostella työarmeijan upseerien sivistystä ja seurustelutapoja tämän hetken kokemusten mukaan, täytyisi minun sanoa, että siivous on pikemmin mennyt taakse- kuin eteenpäin."
"Tämä on harvinainen tapaus atavismia"[1], selitti tri Leete. "Tuollainen tuittupäisyys on meidän aikanamme sangen harvinainen ja ainoastaan perinnöllisyyden avulla selitettävissä."
[1] atavismi=perinnöllisyys.