"Me toimitamme miehen, jossa perinnöllisyys puhkeaa esiin, sairaalaan, jossa hän on eteväin lääkärien hoidettavana, kunnes nämä katsovat hänet kyllin parantuneeksi ja päästävät hänet vapaaksi", sanoi tri Leete suurella itsetyytyväisyydellä ja lempeydellä, sytyttäen samalla uuden havannasikarin.
"Minä en usko, että uskallat liikaa", sanoi Edith, "jos sallit miehen jatkaa tointaan. Hän kuohahtaa nopeasti; mutta pian hän taas rauhoittuu."
"Siitä en ole niinkään varma", vastasi tri Leete miettiväisenä. "Mikäli häntä tunnen, ovat hänen tunteensa, kun ne kerran liikkeelle joutuvat, syvät ja pysyvät. Mahdollista on, että hän rauhoittuu, mahdollista, ettei. Kaikissa tapauksissa on vaarallista olla tuollaisen ihmisen mielialoille alttiina."
Ristiriitaiset tunteet ja ajatukset täyttivät sydämeni ja pääni. Olin vakuutettu siitä, että keskustelun jatkaminen johtaisi vakavaan riitaan tri Leeten kanssa, enkä ollut sillä tuulella, että olisin voinut pitemmältä puhella hänen kanssaan. Syytin senvuoksi ankaraa päänkipua ja läksin ulos kävelemään.
Viimeisen tunnin kokemukset eivät lainkaan maistuneet inhimillisen onnellisuuden tuhatvuotiselta valtakunnalta, josta tri Leete niin usein oli puhunut. Mies, jolla on upseerin asema työntekijäin armeijassa, syyttää Edithiä mitä raaimmalla tavalla kiemailusta. Hänen käytöksensä ei suinkaan vastannut niitä suuria kiitossanoja, joita tri Leete oli lausunut 20:nnen vuosisadan nuorten ihmisten sivistyksestä ja kasvatuksesta. Joka tapauksessa todisti tämä riita Festin ja tri Leeten perheen välillä, että ihmiskunnan tyydyttäminen ei ollut onnistunut kommunisminkaan käytäntöön ottamalla, s. o. hankkimalla kaikille riittävän suojan, vaatteita ja ruokaa. Viha ja kateus uhkasivat rakkauttani, ja Fest näytti olevan mies, joka kykeni tekemään tyytymättömyytensä minulle selväksi. Keino, jonka avulla tri Leete aikoi estää pettyneen rakastajan kostotuumat, tuntui minusta vielä vastenmielisemmältä kuin taistelun mahdollisuus Festin kanssa. Ja vieläkin heräsi minussa kysymys, tokko Edith Bartlett, morsiameni vuonna 1887, olisi jollekin miehelle jättänyt edes mahdollisuuttakaan valitukseen, että hän olisi hänen edessään kiemaillut tai häntä rohkaissut rakkaudentunnustukseen.
Kun minä seuraavan luentoni jälkeen tapasin herra Forestin, kysyin häneltä: "Jos olen saanut oikeat tiedot, ovat monet 20:nnen vuosisadan tytöistä kehittyneet siksi, mitä me nimitimme emansipeeratuiksi naisiksi?"
Forest heitti nopean, tutkivan silmäyksen kalpeihin kasvoihini, jotka todistivat unetonta yötä, ja vastasi sitte: "Typerä yritys poistaa luonnon määräämät erilaisuudet keinotekoisella yhdenvertaisuudella ei ole säästänyt naisten ja miesten välisiä suhteita. Kumpikin sukupuoli kuuluu työarmeijaan, kummallakin on upseerinsa ja tuomarinsa, kumpikin saa saman palkan.
"Teidän vanhojen kotienne kuningatar on syösty valtaistuimeltaan. Me nautimme ruoka-ateriamme suuremmoisissa höyrykeittolaitoksissa ja jos meidän radikaalimme (ainoat todella johdonmukaisesti ajattelevat kommunistit) joskus voittaisivat, silloin saisimme asua suurissa kasarmeissa, joihin mahtuu tuhansia ihmisiä. Avioliitto ja perhe-elämä poistetaan, samoinkuin uskonto ja henkilökohtainen omaisuus; vapaa rakkaus on oleva tunnussana ja me tulemme elämään kuin kaniinilauma. — Luonnollinen sopivaisuudentunne, joka on hennomman sukupuolen pääominaisuuksia, on onneksi estänyt useimpia vaimoistamme ja tytöistämme joutumasta kommunismin alhaisten ja alentavien oppien uhriksi. Mutta oikea tyttö meidän aikanamme on sangen merkillinen, joskaan ei juuri miellyttävä otus. Oletteko jo oppineet tuntemaan neiti Cora Delong'in, neiti Leeten orpanan?"
"Vielä ei minulla ole ollut sitä huvia."
"Te ette voi häntä välttää", ennusti Forest iloisesti nauraen. "Neiti Cora on miehen ja naisen ehdottoman tasa-arvoisuuden innokas puolustaja. Ja kun monet nuoret miehet mielistelevät tuttaviansa nuoria tyttöjä, katsoo neiti Cora oikeaksi ja kohtuulliseksi itse puolestaan "hakkailla" nuoria miehiä. Hän ei pidä lainkaan sopimattomana sanoa heille, että hän ihailee heidän kauneuttaan, että hän heitä rakastaa, vieläpä jumaloi; hän koettaa heiltä ryöstää suukkosia ja kutsuu heitä ryypylle, aivan kuin teidän aikananne nuoret miehet kutsuivat tuttaviaan naisia nauttimaan annoksen jäätelöä. Hän polttaa sikaria ja pelaa nuorten ystäviensä kanssa biljardia, sanalla sanoen: hän tekee mitä vaan, poistaakseen sukujen välisen erotuksen. Ja katkerasti valittavat Cora Delong ja hänen kaltaisensa tytöt, että he eivät voi hävittää kaikkia miehen ja naisen välillä olevia eroavaisuuksia."