"Te ette ole ottanut lukuun naisia ja lapsia, jotka eivät ansainneet mitään, vaan elivät miestensä, isiensä ja veljiensä ansioista", selitti Forest. Vuotuinen 204 dollarin tulo kutakin miestä, naista ja lasta kohti osottaisi siten melkoista lisäystä kansan varallisuudessa, jos luku olisi oikea. Mutta niin ei ole asian laita. Jotta kansan hyvinvointi saataisiin näyttämään oikein suurelta, arvioidaan kaikki työn tulokset paljoa korkeampaan arvoon kuin teidän aikananne. Luonnollinen seuraus on että dollarin arvo luottokorteissamme tavaroita otettaessa on pienempi kuin teidän päivienne dollarin. Olen vertaillut keskenään kaikkien elintarpeiden ja ylellisyystavaroiden hintoja vuosina 1900 ja 2000 ja havainnut, että hinnat ovat kohonneet lähes 95 prosentilla. Kansalaisen keskimääräinen vuosiansio valtiossamme on siis oikeastaan vaan 112 dollaria. Se ei siis ole kasvanut 24 prosentilla vaan vähentynyt 33 prosentilla."
"Kuinka selitätte nämä merkilliset tiedot?" kysyin minä.
"Kysymys on helpompi tehdä kuin siihen vastata", arveli Forest.
"Odotan jännityksellä selitystänne", huomautin minä. "Tri Leete on esittänyt niin monta hyväksyttävää syytä "kummallisen talousjärjestelmämme luomaan yleiseen köyhyyteen"[1], että tulin aivan vakuutetuksi teidän kansanne suuremmasta rikkaudesta. Hän mainitsi useat "onnistumattomat liikeyritykset 19:nnellä vuosisadalla", "kilpailusta johtuvat vahingot", "aina uudistuvan liikatuotannon" kaikilla aloilla ynnä sitä seuraavan työnpuutteen, "käyttämättä jääneiden pääomain ja työvoimain kautta syntyvän tuhlauksen", joka kaikkina aikoina aiheuttaa tappiota, ja hän huomautti erikoisesti, että 19:nnellä vuosisadalla "yhtä ainoata onnistunutta liikeyritystä vastasi tavallisesti neljä tai viisi epäonnistunutta."[2]
[1] S. 34.
[2] S. 189.
"Niin! Tunnen hyvin tri Leeten mielipiteet ja perusteet hänen tilapäisistä puheistaan sekä hänen kirjoituksistaan, joita hän toisinaan julkaisee hallituksen lehdissä", vastasi Forest. "Ja hän on epäilemättä esittänyt muitakin syitä, jotka vahingoittivat työtä teidän aikananne. Luultavasti hän on maininnut sotajoukon ja laivaston aiheuttamat menot, tulli- ja veronkantovirkamiehet, monet tuomarit ja virkamiehet, joita te tarvitsitte. Hän on luultavasti puhunut siitä työn paljoudesta, minkä aiheutti pesu ja keittäminen yksityisissä kodeissa, sekä välikauppiaiden lukuisuudesta, jotka antoivat tavaran käydä käsiensä kautta, ennenkuin työn tulokset joutuivat työmiesten käsistä niitä tarvitseville. Ja tri Leete lienee kai maininnut asianajajat, rahamiehet ja heidän apulaisensa, jotka tosin tekivät työtä tavallaan, mutta joiden työllä ei ollut minkäänarvoisia tuloksia. Kaikki ne työvoimat, jotka työskentelivät noilla aloilla, ovat nyt liitetyt työarmeijan palvelukseen."
"Tosiaankin", vastasin minä, "on tri Leete esittänyt useimmat mainitsemistanne seikoista syinä aikamme köyhyyteen. Ja kun noita syitä ei enää ole, näyttää minusta luonnolliselta, että teidän työjärjestelmänne vallitessa kansan keskimääräisen vuosiansion täytyy olla suurempi, ja minua ihmetyttää vaan se, ettei hyvinvointi ole vielä suuremmassa määrässä kasvanut."
"En aio tuhlata aikaa", alkoi Forest, "ryhtyäkseni seikkaperäisesti tutkimaan, kuinka suuren tappion kaikki nuo jo mainitut seikat tuottivat 19:nnen vuosisadan työlle. Mutta minusta näyttää, että liioittelette niiden merkitystä. Onnistumattomat liikeyritykset esimerkiksi vahingoittivat kylläkin yrittäjiä, mutta useimmissa tapauksissa niistä oli arvotuloksia, jotka lisäsivät kansallisvarallisuutta ja lopullisesti tulivat toisten hyödyksi. "Mieletön kilpailu" teki päinvastoin tavarat halvemmiksi, lisäsi senkautta niiden käyttöä ja siten niiden valmistusta ja tuli siis sekin ihmiskunnan hyödyksi. Väite, että 19:nnellä vuosisadalla neljä liikeyritystä viidestä epäonnistui, on noita tri Leeten väitteitä, joita kymmenen väkevimmän miehen yhteenlaskettu usko ei voisi sulattaa. Teidän täytyy itse paraiten voida päättää, että se on mieletöntä liiottelua."
"Olemme jo puhuneet säästöstä, mikä syntyy ruoan valmistamisesta yhteisissä keittolaitoksissa", jatkoi Forest. "Jos siitä todella on jotain etua, on se kaupungeissa vähäinen, maalla vielä vähäisempi, eikä se missään tapauksessa korvaa siitä johtuvaa kotoisen mukavuuden tunteen puutetta. Edelleen tulee meidän ottaa huomioon, että monet tuomarit, asianajajat, rahamiehet, virkamiehet ja välikauppiaat sekä heidän apulaisensa olivat miehiä alle 21 tai yli 45 ikävuoden. Nämä miehet, jotka siis eivät olleet siinä ijässä, jolloin työarmeijaan kuulutaan, ovat luettavat pois niistä, joiden tulokseton toiminta on katsottava tappioksi."