"Mutta kuitenkin täytyi tappioiden, jotka johtuivat huonosti sijoitetusta kapitaalista ja huonosta työstä y. m. m. asioista, olla aivan tavattoman suuret", sanoin minä. "Ja nämä tappiot selittävätkin sangen hyvin kansan suuren köyhyyden viime vuosisadan lopulla."
"Epäilemättä olisi asia niin", arveli Forest, "jollei olisi muita syitä, jotka vaikuttavat tuottokykymme vähentymiseen. Mutta sellaisia syitä on useampia, ja te olette huomaava niiden suuren tärkeyden ja kantavuuden, kunhan mainitsen ne teille. Pääsyy töittemme tuloksen vähennykseen niin paljouteen kuin laatuunkin nähden on kilpailun poistaminen. Tämä jättiläisvoima oli se, joka kristillisen sivistyksen 19 ensimäisenä vuosisatana pani liikkeelle jokaisen paraat henkiset ja ruumiilliset kyvyt. Mutta siitä saakka, kun kommunismi on pantu voimaan, kun laiskin työmies saa saman kuin ahkerinkin, s. o. sitte kun ahkeralta riistetään osa hänen työnsä tuloksista laiskan hyväksi, sittekun jokainen varmasti tietää saavansa yhtä suuren osan työn tuloksista, tehköön hän paljon ja hyvää tai vähän ja huonoa työtä, — siitä saakka ovat kansan suuret joukot vuosi vuodelta käyneet yhä välinpitämättömämmiksi ja hitaammiksi. He eivät enää ponnista paraita voimiaan, tuottaakseen paljon ja hyvää työtä. He tahtovat elää mukavasti. Henkiset ja ruumiilliset kyvyt ovat yhä alaspäin menossa. Yhdysvaltain kansa, joka ennen oli kuulu kekseliäisyydestään ja tarmostaan, huononee. Kelvollisinten ylentäminen korkeampiin asemiin olisi mahdollisesti kannustanut ponnistuksiin, jollei politikoitsijoiden suosikkijärjestelmä olisi jo määrännyt kaikkia hyviä paikkoja niiden vaalikiihottajien sukulaisille, jotka ovat hallituksen kätyreitä."
"Toinen syy kansan hyvinvoinnin vähenemiseen on työajan, niin vuosien kuin jokapäiväisten työtuntien, lyhentäminen. On sangen vaikeata tarkalleen määrätä, kuinka monta ihmistä kumpaakin sukupuolta ja eri ikää teidän aikananne teki hyötyä tuottavaa työtä. Viimeinen väenlasku, joka pantiin toimeen ennen teidän vaipumistanne satavuotiseen uneenne, oli v. 1880. Kertomus on hyvin seikkaperäinen, mitä tulee sekä eri ikää olevien henkilöiden lukuun että heidän sukuperäänsä y. m. Mutta mitä työläisten ikään tulee, jaetaan heidät kertomuksessa vaan kolmeen luokkaan. Ensimäiseen kuuluvat kaikki henkilöt alle 15 vuoden, toiseen 16—59 vuoden ikäiset ja kolmanteen kaikki 60 vuotta täyttäneet. Poikia ja tyttöjä alle 15 vuoden oli työssä 1,118,356; 60 vuotta täyttäneitä 1,004,517, joista 70,873 naista. Yhdysvaltain 50,155,783 asukkaasta kuului työarmeijaan kokonaista 17,392,099 henkeä, joista 2,647,157 naista, palvelijat siihen luettuina."
"Muistan lukeneeni nämä luvut", huomautin minä.
"Vuoden 1880 väenlasku osottaa siis, että yli 12 prosenttia Yhdysvaltain työarmeijaan kuuluvista henkilöistä oli alle 15 tai yli 60 vuotta", laski Forest edelleen. Tämä on tosin sangen surullinen tulos. Alle 15 vuotta olevien tyttöjen ja poikien olisi vielä pitänyt käydä koulua, ja 60 vuotta täyttäneillä olisi pitänyt olla riittävä toimeentulo, ettei heidän enää olisi tarvinnut tehdä työtä. Mutta siitä ei voi olla epäilystä, että viime vuosisadan lopussa työarmeija oli suhteellisesti paljoa suurempi kuin nyt. Sillä 1880 vuoden väenlaskun mukaan oli Yhdysvalloissa 21—45 vuoden ikäisiä 15,527,215, mutta työarmeijaan kuului 17,392,099. Teillä oli siis työssä 2,173,184 sellaista henkilöä, jotka meillä ikänsä vuoksi eivät ole velvolliset kuulumaan työarmeijaan. Tässä tietysti otaksutaan, että meillä kaikki ihmiset, jotka ovat työvelvollisuusijässä, myös todella tekevät työtä; mutta, kuten tunnettua on, ei asian laita ole niin. Sillä sairaat, mielenvikaiset, rammat, pienten lasten äidit y. m. s. eivät tee mitään työtä. Teidän täytyy siis myöntää, että teidän aikalaisenne pitivät suhteellisesti paljoa suurempaa työarmeijaa kuin me."
"Se näyttää minusta epäilemättömältä tosiasialta", vastasin minä.
Forest veti nyt taskustaan esiin paperin ja laski edelleen: "Tässä on luettelo kaikista niistä ammattioloista, jotka ovat otetut lukuun väenlaskussa v. 1880 ja jotka te voitte lukea luottamattomiin (improduktiivisiin) ammatteihin. Olen tässä esittänyt tuottamattomina monta toimialaa, joiden hyödyllisyyttä ja tarpeellisuutta voisi puolustaa. Monet näistä ihmisistä ovat toimintansa kautta ainakin säästäneet aikaa niiltä ihmisiltä, jotka tekevät tuottavaa työtä. Monet naiset eivät ehkä olisi kyenneet kehittymään taiteilijattariksi, laulajattariksi tai muuksi semmoisiksi eivätkä niissä ammateissa toimia, jollei heillä taloudenhoidossa olisi ollut apua. Kun otetaan nämä palvelijat lukuun, oli herran vuonna 1880 Yhdysvalloissa, 1,654,319 henkilöä sellaisessa työssä, jonka tri Leete sanoisi tuottamattomaksi. Jos luemme nämä 1,654,319 ihmistä pois niistä 2,173,084 hengestä, jotka teidän aikananne kuuluivat työarmeijaan, olematta työvelvollisuusijässä, jää jälelle vielä 518,765 työtä tekevää henkilöä joko alle 21 tai yli 45 vuoden ijässä."
Minä kehoitin herra Forestia jatkamaan selityksiään ja hän sanoi: "Teillä oli siis v. 1880 epäilemättä paljoa enemmän ihmisiä hyödyllisessä työssä (tietysti väestön lukumäärään verraten) kuin meillä. Ajatelkaapahan sen lisäksi, että teidän aikanne työmiehiä kannusti vapaa kilpailu, että heidän pyrintönänsä oli joskus päästä riippumattomiksi, voidakseen vanhoilla päivillään elää huolettomasti, ja että he tämän päämaalin saavuttamiseksi panivat liikkeelle paraat voimansa. Teidän aikalaisenne tekivät siis työtä useampia vuosia kuin me, työpäivä oli pitempi, kilpailu kannusti voimakkaasti kaikkia, ja niin ollen oli aivan luonnollista, että teidän aikananne saatiin valmiiksi paljoa enemmän ja paljoa parempaa työtä kuin nykyään."
"Se minun kai täytyy myöntää", vastasin.
"Ja meidän yhteiskuntajärjestyksemme luonne pakottaa yhä kehitystä siihen suuntaan, että työaikaa yhä edelleenkin lyhennetään ja että työn tuotteet käyvät vielä vähemmiksi ja huonommiksi, kuin mitä nyt ovat", jatkoi Forest selittelyjään. "Katsokaamme esim. maanviljelijöitä, jotka näyttävät olevan nykyiseen yhteiskuntajärjestykseen niin tyytymättömiä, kuin suinkin vaan on mahdollista. He valittavat katkerasti, että he teaattereihin, museoihin, konserttisaleihin ja muihin julkisiin laitoksiin nähden ovat huonommassa asemassa kuin kaupunkilaiset. Myös väittävät maalaisemme, että heidän työnsä on paljoa raskaampaa kuin kaupunkilaisten. Tyytymättömyyden seurauksena oli maalaisväestön pyrkiminen kaupunkeihin paljoa runsaammassa määrässä kuin teidän aikananne, jolloin sitä jo valitettiin. Maa olisi jäänyt aivan ilman maanviljelystuotteita, jollei hallitus olisi ryhtynyt estämään maalaisten muuttoa kaupunkeihin. Tulokkaita ei otettu lainkaan avosylin vastaan. Heidät yksinkertaisesti käskettiin tekemään maatyötä. Tämän kautta sammui heiltä toivo saada asua kaupungeissa, — mutta samalla myös heidän kunnianhimonsa ja työhalunsa. Maalaiset ovat nyt vakuutetut siitä, että heiltä muut alat ovat suljetut, että heidän täytyy kaiken ikänsä viljellä peltoa ja että kaupunkilaiset heidän kustannuksellaan elävät paremmin kuin he itse. Seuraus on, että he tekevät niin vähän ja niin huonoa työtä kuin mahdollista ja että maanviljelystuotteiden määrä yhä vähenee. Ja useita kertoja on täytynyt nälänhädän välttämiseksi lähettää kaupungeista alimmanasteen työmiehiä maalle avuksi."