"Monet näistä ihmisistä, jotka tulivat tänne kaikista osista Europaa, olivat kykeneviä ja sivistyneitä ihmisiä, joista aikaa myöten tuli vanhempien uudisasukasten edistyviä kilpailijoita. Mutta alituinen ihmisvirta, joka valui Europasta Yhdysvaltoihin, rikastutti ja kohotti kuitenkin alinomaa Amerikan kansaa, ja sentähden olivat kaikki siirtolaisuutta vastaan suunnatut iskut epäviisaita. Lainlaatijat, jotka puolustivat sellaisia toimenpiteitä, muistuttavat minusta miestä, joka tahtoi teurastaa hanhen, joka joka päivä muni kultamunan."
Hetken vaitiolon jälkeen päätti Forest selityksensä seuraavasti: "On tietysti mahdotonta esittää sellaisia ehdotuksia yhteiskunnan parantamiseksi, että kaikkien sellaisten ehdotusten tulee sisältää kaksi perusaatetta. Kaikkien parannusehdotusten tarkoituksena pitäisi olla poistaa inhimillisestä yhteiskunnasta ansaitsematon köyhyys hävittämällä sen pelko tarkoituksenmukaisten vakuutuslaitosten avulla ja säilyttää vapaa kilpailu, tuo valtava voima, joka alituisesti kannustaa jokaista käyttämään paraat voimansa itsensä ja ihmiskunnan kohottamiseksi korkeammalle asteelle."
KAHDEKSAS LUKU.
Kun olin jättänyt herra Forestin viimeisen keskustelumme jälkeen, olin osittain hänen selitystensä, osittain omien havaintojeni kautta tullut vakuutetuksi siitä, että kommunismi ei ollut, niinkuin tri Leete väitti, perustanut inhimillisen onnellisuuden tuhatvuotista valtakuntaa, vaan päinvastoin monessa suhteessa vienyt ihmiskuntaa alaspäin!
Minulle oli selvää, että minun täytyi suoraan kertoa tri Leetelle kantani muutos ja jättää opettajatoimeni Shawmut-Collegessa, huolimatta välttämättömistä huonoista seurauksista.
Tri Leete oli kohdellut minua mitä suurimmalla hyvyydellä. Olin varma siitä, että rakastettava isäntäni olisi minulle suonut ystävyytensä siinä tapauksessa, etten heti alusta olisi kommunismiin innostunut. Hän olisi varmaan sietänyt toisia mielipiteitä, kunhan en vain olisi julkisesti ryhtynyt hallitusta vastustamaan. Ehkä hän olisi suostunut liittoonikin Edithin kanssa. Mutta nyt olivat asiat vallan toisin. Mielipiteitteni muutos oli varmaan tuntuva tri Leetestä peräti vastenmieliseltä. Hän oli minua suosittanut miehenä, joka oli erikoisesti sopiva Forestin seuraajaksi 19:nnen vuosisadan historian professorina. Nimitykseni oli kokonaan hänen suosituksensa ansio ja kommunismista luopumiseni täytyi ehdottomasti vahingoittaa tri Leeten arvoa kansalaisten silmissä. En epäillytkään, että tämä koskisi syvästi isäntääni. Olihan äkillinen mielipiteitteni vaihdos yhteiskuntajärjestykseen näin seuraus siitä, etten tuntenut kansantaloudellisia ja yhteiskunnallisia oppeja ja kokemuksia. Siitä huolimatta täytyi luopumiseni vahingoittaa minua suuresti tri Leeten perheessä ja valtiollisissa piireissä. Eikö minua täytynyt katsoa pintapuoliseksi, mitättömäksi ja kiittämättömäksi ihmiseksi, joka en ainoastaan ollut muutamassa viikossa muuttunut omaisuuden yhteyden innokkaasta puolustajasta tämän opin jyrkäksi vastustajaksi, vaan myös käytöksellään saattanut hyväntahtoisen ystävänsä sangen kiusalliseen asemaan?
Ja mitä oli Edith ajatteleva mielenmuutoksestani ja luopumuksestani professorin virasta? Hän rakasti ja kunnioitti isäänsä. Tulisiko hänen nuori taipumuksensa tässä vaikeassa taistelussa osottautumaan elinvoimaiseksi? Sokean ihastukseni uuteen asiain järjestykseen oli hallituksen sanomalehdistö tehnyt koko maalle tunnetuksi. Luopumiseni tästä opista heti sen jälkeen, kun lähemmin olin tutustunut siihen ja sen toimeenpanemisen seurauksiin, asetti hallituksen äänenkannattajat sangen kiusalliseen, melkeinpä naurettavaan asemaan. Oli arvattavaa, että minua kohdeltaisiin periaatteettomana kansan villitsijänä, ehkäpä vaarallisena roistonakin. Luonnollisesti voin odottaa, että minut pistettäisiin jonkin kolmannen luokan toiseen asteeseen ja minulle määrättäisiin mahdollisimman epämiellyttävä työ, mitä keksiä voi, — jollei minua vaan teljettäisi suoraa päätä houruinhuoneeseen. Voisinko enää ajatellakaan vaatia Edith Leeteä, joka oli kasvanut arvossapidetyn isänsä kodissa kuin kukkanen hyvin hoidetussa puutarhassa, jakamaan kohtalonsa miehen kanssa, jota ihmisten täytyi pitää joko heikkopäisenä lavertelijana tai periaatteettomana teeskentelijänä, jolle paikka kolmannen luokan toisessa asteessa oikeastaan vielä oli aivan liian hyvä.
Pelko, että kadottaisin Edithin rakkauden, työnsi joksikin aikaa kaikki muut ajatukseni syrjään; sillä Edith Leetessä rakastin Edith Bartlettia ja ajatus, että Edith voisi minusta luopua, painoi kuin alppivuori sydäntäni. En koskaan eläissäni ollut tuntenut itseäni niin toivottoman kurjaksi, kuin kulkiessani tri Leeten taloa kohti viimeisen keskusteluni jälkeen herra Forestin kanssa.
Silmänräpäyksen punnitsin mielessäni ajatusta lopettaa kurja, toivoton elämäni omalla kädelläni; mutta sitte päätin kestää kohtaloni kuin mies. Astuin siis tri Leeten taloa kohti, lujasti päättäneenä sanoa ystävilleni suoraan totuuden ja tehdä velvollisuuteni kunniallisena miehenä.
Tapasin tri Leeten, joka aina muulloin oli ystävällinen ja tyven, kiihoittuneessa mielentilassa. Hänen katseensa oli huolestunut ja samalla uhkaava. Ennenkuin ehdin häntä puhutella, pysähtyi hän huoneen läpi kulkiessaan eteeni ja sanoi: