"Hän kieltäytyi tulemasta vaimokseni", sanoi hän, irvistäen samalla kertaa raa'asti ja ilkeästi. "Nyt hän on minun, ilman tyhmiä avioliittomenoja."
Ja astuessaan Edithiä pois kantaen ovea kohti huusi hän kumppaneilleen: "Pojat, lyökää kuoliaaksi kaikki hallituksen ystävät! Tunnin päästä tapaan teidät raatihuoneella."
Tein viimeisen, epätoivoisen ponnistuksen, ravistaakseni päältäni miehiä, jotka minua pitelivät kiinni ja — heräsin 31 p:nä toukokuuta v. 1887 omassa vuoteessani. Vieressäni olivat eräs lääkäri ja palvelijani Sawyer, jotka pitkän aikaa olivat turhaan koettaneet saada minua heräämään syvästä, mesmeristin aiheuttamasta unesta.
Kului enemmän kuin tunti, ennenkuin ajatuskykyni palasi; mutta sitte syvä huokaus teki ahdistuksestani lopun.
Salaman nopeudella kulkivat hauskan ja samalla kuitenkin kauhean uneni yksityiskohdat silmieni ohi. Uudelleen punnitsin mielessäni niitä perusteita, jotka tri Leete ja Forest olivat mielipiteittensä puolustukseksi esittäneet, ja tunsin itseni sanomattoman onnelliseksi tietäessäni, että elin 19:nnellä vuosisadalla enkä kommunistisessa yhteiskunnassa, joka minusta tuntui jättiläiskokoiselta kuritushuoneelta rangaistusvankien kapinan-aattona.
"Mieluummin tahdon kuitenkin tehdä vapaudessa raskasta työtä, kun joka päivä vankilankaltaisessa yhteiskunnassa olla muutamia tunteja enemmän joutilaana", sanoin ajatuksiin vaipuneena itsekseni. "Sillä työ ei ole mikään onnettomuus. Ja ennenkuin taivun kommunistisen orjuuden alaiseksi, tahdon mieluummin toimia muutamia vuosia kauemmin ja kieltäytyä muutamista elämän mukavuuksista. Useimmat nautinnot, joita tavoitamme, näyttävät sitäpaitsi haluttavimmilta niin kauan, kun meillä ei niitä ole. Kun olemme saavuttaneet, mitä olemme tavoittaneet, ja sen nautintoon tottuneet, kadottaa se melkein aina kaiken viehätyksensä."
Päätin vastaisuudessa uhrata paraat voimani kaiken sen edistämiseksi, minkä täytyy olla ihmiskunnalle onneksi, mutta ennen kaikkea kehoittaa tyytyväisyyteen, joka on inhimillisen onnen ainoa luotettava perusta. Onnellisuushan ei suinkaan riipu niin paljoa hyvinvoinnista, kuin moni luulee: niin, todellisuudessa maine ja rikkaus liiankin usein hävittävät onnellisuuden. Tunnemmeko itsemme onnellisiksi vai emmekö, riippuu suureksi osaksi elämänkatsomuksestamme.