6. Oma aikamme lähestyy. Tuskin olivat Turun tulipalon hiilokset sammuneet, kun tieteet saavat uuden paikan Suomen uudessa pääkaupungissa. Kotimaalliset hankkeet tieteissä, taiteessa ja kirjallisuudessa kiihtyvät ja vahvistuvat. Erittäin arvaamattomasta arvosta ja rikkaasta hedelmällisyydestä on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustaminen. Se on se keskus, jonka ympärillä ja jonka kautta isänmaanrakkaus on voinut harrastaa ja toimittaa suomalaisen kansallisuuden kalliimpia asioita ja pyrkimisiä. Tämän seuran aikakirjasta Suomi nähdään, kuinka Suomen historian tutkinto on kasvanut, ja kuinka myös kirjallisuutemme tuotteita on enemmin ja enemmin tarkastettu ja ilmisaatettu. Niinmyös sen vuosikertomuksista ja toimituksista. Suomen kansan lempi, kiitos ja kunnioitus on niiden miesten palkinto, jotka tämän seuran perustivat, ja jotka sen toimea ovat auttaneet. Tämän suhteen ei tarvitse Elias Lönnrotin nimeä erityisesti mainita. Jos Porthan ojensi historiamme tutkinnon oikialle tielle ja valaisi muinaisuuttamme, niin Lönnrot on se, joka täydellisesti on ilmisaattanut ja pelastanut tämän muinaisuuden. Sen kautta on myös se perustus rakennettu, jolla suomalainen kansallisuus ja sen tulevaisuus seisoo varmempana kun milloinkaan sitä ennen.
Suomen kirjallishistoriallista ovat seuraavat miehet kirjoittaneet viimeisillä kolmella vuosikymmenillä:
Lönnrot, E.: väitti jo Turussa Wäinämöisestä; puhuu Suomen kansan runoista ja lauluista Kalevalan ja Kantelettaren alkulaiseissa[73]; sananlaskuista ja arvoituksista niiden alkulaiseissa[74], ja Suomessa[75]; Suomen virsikirjallisuudesta[76] ja Kalevalan uudesta painoksesta kirjallisuuslehdessä[77]. Mehiläisessä löytyy lyhyt kertomus suomenkielisistä sanomalehdistä, ja uusista virsistä, kirkossa ja kotona veisattavista[78].
Pipping F. W.: suurin ja arvollisin uhrinsa kotimaan kirjallisuuden altarille on "Luettelo suomeksi präntätyistä kirjoista, kuin myös muutamista muista teoksista, joissa löytyy joku kirjoitus Suomen kielellä, tahi joku johdatus sitä tuntemaan"[79]. Tämän teoksen nimestäki jo huomataan sen suuri kirjallishistoriallinen arvo. Sitä mainitessa johtuu Matti Pohto itsestään jokaisen Suomalaisen mieleen. – Pipping on myös kirjoittanut Suomen kirjapainoista Suomen tiedeseuran toimituksissa[80].
† Tengström, J. J.: tämän tiedoitsijan kotoaineellisista teoksista valuu arvollisia apuja kirjallishistoriallemme. Etunenässä ovat tämän puolesta mainittavat hänen ajantiedolliset luettelonsa Suomen Yliopiston varakanslereista, tiedekuntain jäsenistä ja apulaisista[81]. Tämä kirja ei sisällä ainoastaan runsaita lisiä Suomen tieteellisen ja kirjallisen sivistyksen historialle, vaan on itseki jommoinenki semmoinen historia. Sen lopulla puhutaan erityisesti kansalliskirjallisuudestamme. Helsingin Aamulehdessä, joka pari vuotta takaperin uupui elämästä, on Tengström esittänyt sen vahingon, jonka Yliopisto kotimaan historian lähteiden ja tieteellisten keräysten suhteen kärsi Turun tulipalon kautta[82]. Aikakirjaan Suomeen on antanut maamme kirjallisuutta koskevan otteen A. Stjermanin svio-gotilaisesta kirjastosta, ja Caloniuksen ennen mainitun kertomuksen Yliopistosta[83].
Rein, G.: on tutkinut ja kirjoittanut enemmän Suomen historiaan ja tilastoon kuuluvia aineita, vaan on antanut valaisevia lisiä kirjallishistoriallemmekin. Jo Turussa väitti Suomen asiain kirjoittajista[84]. Teki siitä sittemmin otteen, ja jatkoi samaa ainetta Porthanin aikaan, aikakirjassa Suomi, jossa puhuu myös kansalliskirjallisuutemme kasvannosta ja sen autannosta[85]. On Yliopiston rehtorina antanut kertomuksia sen hallituksesta ja toimesta, y. m.
Hällsten, J.: on laatinut väitöksen kirjallisuuden vaiheista Suomessa keski-aikana[86]. Se sisältää yleisiä silmäyksiä Ruotsalaisten valloitusretkistä Suomeen v:n 1157, 1249 ja 1293, ja maamme luostareista ja kouluista, jonka ohessa senaikaiset vähät kirjalliskasvut luetellaan.
Rabbe, F. J.: on toimittanut luetteloita Suomen kirjallisuuden tuotteista, ja sen kautta paljon huojentanut kirjallishistoriamme matkaansaantia. Ne ovat: luettelo koto-aineellisista kirjoituksista Turun sanomissa 1700 vuosiluvulla; niinmyös v:sta 1800 v:teen 1709, ja sanomassa Mnemosyne v:na 1819–1823; Yliopistomme koto-aiheellisista väitöksistä, sen perustuksesta v:teen 1820; ja Suomea koskevista kirjoituksista Ruotsin Tiede-Akatemian toimituksissa v:na 1739–1823[87]. On myös kirjoittanut muutamista esitöistä täydelliseen Suomen tilastoon, elämäkertoja maamme muistetavista miehistä, j. m.
Hjelt, O. E. A.: on tehnyt väitöksen luonnon historian oppinnasta Suomessa ennen Linnén aikaa, (Elias Tillandz ja hänen edellisensä). Siinä kerrotaan ja arvostellaan, mitä Yliopistossamme matkaansaatettiin mainitun tieteen hyväksi 1600 vuosilukuna. Se ei ollut paljo[88].