Hatun keikkua anna vaan, ja liehuta sulkaa! Nyt taistohon, raukat, rajan takaa te tulkaa! Saa kyydin, ken miekkaa ei kourassa kanna. — Sa uljas Jehkini, hei, hatun keikkua anna!
Ei voiteta rauhaa, jos Jaakko ei palaa.
Suuss' illan, miss' ylpeän linnan ma nään, soi laulelo vanhuksen harmajapään, ja poskia laulajan kyynelet valaa: "Ei voiteta rauhaa, jos Jaakko ei palaa.
"Sota kirkkoa raasti ja vaimensi maan, näät kiistoja, sortoa, vainoa vaan; ei lausuta julki, mut huokaamme salaa: ei voiteta rauhaa, jos Jaakko ei palaa!
"Läks uljaina poikani, Jaakko kun huus; miss' yksin nyt itken, on kumpua kuus. Suru eukkoni mursi, hän hautaan jo halaa, ei voiteta rauhaa, jos Jaakko ei palaa.
"Nyt taakaksi nään elon raskahan tän, on lapseni poissa ja kruunuton hän; mut kuolohan säilytän mieleni-alaa: ei voiteta rauhaa, jos Jaakko ei palaa!"
Ylämaan Heiska.
Ja Heiska huima, huolta vailla, läks reippain rinnoin sotimaan; nyt pattona on kaukomailla, ja häntä en nää milloinkaan. Oi, jos hän palais vaan! Oi, jos hän palais vaan! Nuo vuoret antaisin, jos kotiin Ylämaan Heiska palais vaan!
Kun muut käy maata uneen vaipuin, mä lähden humuun öisen haan; veet karvaat itken, — sydän kaipuin taas kotiin häntä halais vaan. Oi, jos hän palais vaan! Oi, jos hän palais vaan! Nuo vuoret antaisin, jos kotiin Ylämaan Heiska palais vaan!
Jos moni kelmi palkkans' saisi, ja roikkuis ruojat nuorassaan, taas onnenpäivät sarastaisi, ja Heiska pääsis palaamaan. Oi, jos hän palais vaan! Oi, jos hän palais vaan! Nuo vuoret antaisin, jos kotiin Ylämaan Heiska palais vaan!