Saa rengit vetää unta.
Nyt aamuin unta vedetään, saa rengit vetää unta; jo valkovaippaan peittyi maa, ja lisää tulee lunta!
Kun puhkuu kylmä koillinen, lyö pöytään vaikka punta: se tuuli talvituiskuin on, — saa rengit vetää unta!
Vait istuu, värjyin kätkössään, tuo lintuin laulukunta; yö ehtoost' aamuun pitkä on, kun rengit vetää unta!
Nyt aamuin unta vedetään, saa rengit vetää unta; jo valkovaippaan peittyi maa, ja lisää tulee lunta!
Ken luhdin oveen kolkuttaa?
Ken luhdin oveen kolkuttaa?
Kukas muu kuin Findlay.
Pois joutuin vaan, — ei tulla saa!
Ois aikeet, sanoi Findlay.
Miks kopeloit kuin rosvo yön?
Kurki, sanoi Findlay.
Teet vielä vaikka minkä työn —
Sen takaan, sanoi Findlay.
Jos nousen nyt ja avannen, —
Avaa, sanoi Findlay;
mua valvotat kai kujeillen.
Sen takaan, sanoi Findlay.
Jos luhdiss' annan seistä sun, —
Anna, sanoi Findlay;
sä jäisit, pelkään, aamuhun. —
Sen takaan, sanoi Findlay.
Tän yön jos täällä viivyt nyt, —
Viivyn, sanoi Findlay;
teet toiste samat retkeilyt!
Sen takaan, sanoi Findlay.
Jos mitä luhdiss' sattuiskaan, —
Sattuu, sanoi Findlay;
kuin hiiri ole vaiti vaan!
Sen takaan, sanoi Findlay.
Ylämaan-naisen kehtolaulu.