Kun kävi mahdottomaksi hoitaa rinnan kahta ihan erilaista tointa, myi Burns vuokraoikeutensa Ellislandiin, ja muutti v. 1792 vaihteessa Dumfriesiin, Solway-lahden rannalle, antautuen yksinomaan tullin palvelukseen. Tämä oli raskas ja Burnsille itselleen onneton askel, mutta runoilijan terveys oli huonontunut ja hän tahtoi kuoleman varalta turvata perheelleen valtioneläkkeen.
Runoilijan elämän viime jakso oli monessa suhteessa pettyneiden toiveiden katkera aika, joka saattoi hänet joskus hakemaan lohdutusta lasista. Sisäisesti hän oli tyytymätön, ja ulkonaisia selkkauksia ilmaantui. Voimakkaassa itsetunnossaan ja halveksien luokkaeroitusten rajoja, hän vilkkaalla myötätunnolla seurasi Ranskan vallankumouksen tapahtumia, mutta joutui sen kautta valtiollisesti epäiltyjen kirjoihin. Lisäksi häntä rasitti murtunut terveys. Kuitenkin hän Dumfriesissakin saavutti monta arvokasta ystävyyttä ja sai tilaisuuden nauttia sivistyneiden naisten virkistävää seuraa. Loma-aikoinaan hän usein lähti Dumfriesista matkoille ihailemaansa Ylämaahan ja sen raittiille tuntureille. Kirjalliset harrastukset askarruttivat Burnsia yhä edelleen, ja tuon tuostakin hänen henkensä kohosi yleviin runo-luomiin. Tämän ohella hän ystävänsä George Thomsonin kanssa toimitti kokoelman isänmaallisia kansanlauluja ja sävelmiä, josta työstä hän auliisti kieltäytyi vastaanottamasta palkkiota.
Taloudellinen ahdinko, suru tyttären kuolemasta ja reumaattinen kuume vihdoin mursivat Robert Burnsin heikontuneen ruumiinrakenteen. Runoilija kuoli Dumfriesissa 37 vuoden ijässä 21 p:nä heinäkuuta 1796.
* * * * *
Robert Burns käyttää runoelmissaan yleensä Skotlannin kansanmurretta ja vain ani harvoin puhdasta englannin kirjakieltä. Hänen lemmenlaulunsa ja ballaadinsa ovat aina laulettavia. Noissa lyhytsanaisissa, sointuvissa, reippaasti iskevissä rytmeissä on omituinen viehätys, mikä Burnsia vieraille kielille käännettäessä jää aina suureksi osaksi hukkaan.
Burnsin runot ovat sanan kauneimmassa merkityksessä kansanomaisia, ja useat niistä ovat muuttuneet todellisiksi kansanlauluiksi. Kaikkialla, missä englanninkieltä puhutaan, ne ovat käyneet rakkaiksi, ja on sanottu, että Englannin laajassa maailmanvallassa tuskin kuluu hetkeäkään, ilman että jossakin paikassa brittiläistä aluetta jokin Robert Burnsin laulu kajahtaisi. Hänen runoelmiaan on uudestaan ja yhä uudestaan käännetty useimmille Euroopan kielille, ja hänen hedelmöittävä vaikutuksensa eri maiden runoilijoihin on viime aikoihin saakka ollut selvästi havaittavissa.
Robert Burns on Shakespearen ja Lord Byronin välisellä ajalla Englannin alkuperäisin runoilija. Laulurunoilijana ei kukaan englantilainen häntä voita, ja Eduard Engel lausuu, että täytyy vertaukseksi ottaa Goethe nuoruudenrunoelmineen, jos mieli mainita toinen samanaikuinen laulaja Burnsin rinnalla.
V. J.
Lauluja ja ballaadeja.
Hyvästi, Ylämaa!