Ylämaahan ma kaihoon, ma aina sen nään,
Ylämaahan ma kaihoon metsästämään:
polut kauriin ma käyn läpi viidan ja maan,
Ylämaahan ma kaihoon, jos minne mä saan.
Jää hyvästi, Pohja ja vuoristovyö,
koti kunnon, miss' asuu tarmo ja työ!
Jos missä on tieni ja matkani pää,
Ylämaa ja sen kukkulat mieleeni jää.
Te hyvästi, tunturit, jäätikkömaat, ja hyvästi, laaksot ja vihreät haat! Te hyvästi, metsät ja aarniopuut, ja te vaahtiset virrat ja vuonojen suut! Ylämaahan ma kaihoon, ma aina sen nään, Ylämaahan ma kaihoon metsästämään: polut kauriin ma käyn läpi viidan ja maan, Ylämaahan ma kaihoon, jos minne mä saan.
Roobin.
Tuli poika Kyless' ilmoihin, mut päivä, Herran vuosikin ois turha muistaa tarkemmin, kun kyseessä on Roobin.
Roobin oli reipas poika,
reipas rento, reipas rento;
Roobin oli reipas poika,
reipas veijon-vento!
Kuu kului vuoden vaihtehen, kuninkaan viimeist' eellisen: kun puhkui tammipakkanen, sai raittiin kehdon Roobin.
Kätilö kättä tarkastaa: "Jos eloon jää, sen nähdä saa, on pojass' aika veitikkaa, — jos pannaan nimeks Roobin!
"Myös monet kohlut mailma suo, mut sydän terve kestää nuo, ja kunnian hän meille tuo. On riemuks meille Roobin.
"Jos totta tietää uurteet nää ja kaks ja kolme viideks jää, on tyttöin mielitietty tää. Sen kyllä näyttää Roobin!
"Kun missä liikkuu, — turma vie! — on neittä nuorta täynnä tie, mut seikka tuo ei viaks lie. Siis siunaus sulle, Roobin!"