Mä lähdin kauppalaan, vein kankurille lointa. Isänsä töllillä on Roobin ilman tointa.
Ei ollut milläänkään, — voi, mitä luulla mahtoi? Jo keksi kepposet, kun talontytärt' tahtoi!
Niin vannoi: "Pöydässäin sua talvest' alkain ruokin!" Hui! tyhjän isäntä ja huippakenkä tuokin!
Roobin leikkas ruista, ma rinnan riivin. Hui! pienen sirpin sain, mut jäljess' yhä hiivin.
Montgomeryn Kerttu.
Jos täytyis kankahalla nyt mun vaipassani viettää yötä, ma oisin onnenmies, jos vaan Montgomeryn Kerttu oisi myötä.
Kun riehuis tuuli tunturin, ja syysyön sade saavuttaisi, niin vuorenrotkoss' sylissäin Montgomeryn Kerttu suojan saisi.
Jos oisi mun nää linnan maat, ja vaunut, ratsut, väki vakaa, ois riemuni, kun saisin nuo Montgomeryn Kertun kanssa jakaa.
Meeri Morison.
Oi, Meeri, tule ikkunaas, yö uinuu, kiiltää kaste haan! Sä silmäs suo mun nähdä taas, ne voittaa kaikki helyt maan. Sua ilomielin vuotan vaan kuin orja aamunkoittohon, jos ikionnen palkaks saan, sun, armas Meeri Morison.