Kun eilen tanssisaliin sain, ja valot välkkyi, soitot soi, sun luonas olin aatteissain; jäin kylmäks, muut kun karkeloi. Siell' immet loisti, liehakoi ja voitti kaikkein suosion. Ma huokasin: "Ei noista, oi, oo kenkään Meeri Morison."
Miks, Meeri, riistät rauhan sen, mi eestäs kuoloon mennä vois? Sa voitko murtaa sydämen, mi sulle lempens' antoi pois? Lemmestä lempi! Etkö sois ees säälin sanaa, armoton? En usko, että tyly ois sun mieles, Meeri Morison!
Elli Dunbar.
Tule kanssani mailmaan, sulo Elli Dunbar! Tule kanssani mailmaan, sulo Elli Dunbar! Sano, ostanko ratsut ja vaunutkin maar? Vai käymmekö rinnan, sulo Elli Dunbar?
En taattoas kaipaa, en mantuja maan, en heimoas neljää, sua halaan ma vaan: Tule tielle, mi väikkyy kuin taivahankaar! — Tule röijyssä tuossa, sulo Elli Dunbar!
Afton-puro.
Solu hiljaa nyt, Afton, sa kukkeaparras, solu hiljaa, ja soiva on lauluni harras; oma Meerini nukkuu, — sa loiskiva vuo, solu hiljaa ja vienoisen uinua suo!
Salon rastas, mi helkytät siimeissä ehtoon, sä kyyhky, min ruikutus kaikuvi lehtoon, puron kirkuva hyyppä, te vaientukaa, — ei armahan unta nyt häiritä saa!
Niin uljahat, Afton, on tunturis laidat, joit' uurtavat ourujen välkkyvät raidat! Siell' astelen aamuin ja rinteiltä voin ma karjani nähdä ja Meerini ko'in.
Niin vihreinä niittys ja vehmastos hymyy, miss' esikko kukkii ja lehdoissa lymyy! Siell' illoin, kun kasteen jo kiiltävän nään, kera Meerin ma koivujen siimeihin jään.