Poppea nosti vapisevan tytön pystyyn.
"Sinä rakastat häntä vieläkin?"
"Rakastan, valtijatar."
Vavisten kääntyi Poppea poispäin ja hänen ajatuksensa vertailivat salaman nopeudella tuon tytön kohtaloa hänen omaan tulevaisuuteensa.
"Minä pelkään sitä miestä", kuiskasi hän.
Oviverhot vedettiin syrjään ja komea nainen astui majesteetillisesti huoneeseen, diademi tummassa tukassa.
Akte pakeni pimeään nurkkaan.
Poppea risti käsivartensa rinnoilleen ja katseli puolittain ihmetellen, puolittain peloissaan vierasta, jonka hän heti tunsi Agrippinaksi, caesarin äidiksi.
Tämä tarkasteli ääneti keisarin uutta lemmittyä.
Tervehtimättä virkkoi hän vihdoin: