"Vanno."
"Kautta Jupiterin — minä olen pitävä lupaukseni, jonka olen sinulle antanut."
Poppea kohoutui ja upotti katseensa Neron silmiin.
"Surmaa äitisi."
Nero kalpeni. Veri pakeni kasvoilta; tuijottaen naista suurin silmin, vaikeni hän.
Poppea heittäytyi takaisin vuoteeseen ja nauroi ääneen.
"Pelkuri."
Kun ei tuo sana näyttänyt tepsivän, painautui hän lähemmä caesaria.
"Sinä mieletön. Etkö ole koskaan nähnyt niitä silmäyksiä, joita hän sinuun heittää, kun hän luulee, ettei kukaan sitä näe? Etkö ole huomannut hänen merkitseviä silmäyksiä vaihtavan kaartinupseerien kanssa? Kuinka hän jakaa rahaa sotilaille? Kuinka hän liehakoi Senecaa? Seneca on tyytymätön sinuun. Samoin Burrus. Pidä varasi — vaalea jättiläinen — sinä olet ainoastaan rengas niiden suunnitelmien ketjussa, joita tuo noita aikoo lähimmässä tulevaisuudessa toteuttaa. Suojele itseäsi, ole vahva, taikka minun täytyy pelätä saavani maksaa sinun kanssasi elämälläni epäröimisesi."
Nero ei vastannut. Hänen ajatuksiinsa oli satoja kertoja sukeltanut aie toimittaa Agrippina tieltä pois. Mutta tämäkin turmeltunut ja huono caesar, joka ei kaihtinut mitään enemmän kuin hyveellisyyttä, oli kuitenkin kammoksunut tuota luonnotonta ajatusta. Kun Poppea herätti tuon ajatuksen, vapisi hän. Mutta Poppean samoinajatteleminen lähenti häntäkin suunnitelmaan, ja naisen viimeiset, osittain todenmukaiset, osittain valheelliset, hyvin harkitut sanat, kypsyttivät hänet kiipeämään lähimmälle portaalle rikostensa asteikolla, valmistivat hänestä äidinmurhaajan.