Nämä kaksi viestiä saivat keisarin mahdollisimman huonolle tuulelle, vaikkakaan hän ei kumpaankaan pannut kovin suurta huomiota. Hän oli liian varma Poppean uskollisuudesta, uskoakseen salajuonien olevan mahdollisia hänen puoleltaan; hän rakasti liian paljon tuota naista, tahtoakseen uskoa semmoista hänestä. Kelttien kapina ei myöskään häntä huolestuttanut. Kuitenkin päätti hän matkustaa Roomaan ottaakseen varmuuden asiain tilasta. Matkalla mietiskeli hän amiraalinsa kummallista viestiä. Ollen epäluuloinen ja valmis otaksumaan lähimmistä uskotuistaankin pahinta, hän alkoi vainuta petosta Anicetuksen puolelta ja päätti päästä hänen kavalluksensa perille tavalla tahi toisella. Seurueensa hän palautti takaisin Neapeliin ja lähetti Roomaan edeltään sanan aikovansa viipyä vielä lyhyemmän ajan Caprisaarella, mutta jatkoi itse muulinajajaksi pukeutuneena matkaansa pääkaupunkiin. Mukaansa otti hän ainoastaan Tigellinuksen, johon hän sillä hetkellä rajattomasti luotti.
Oli ilta kun caesar tuntemattomana saapui Roomaan. Hän suuntasi kulkunsa suoraan Locusten asunnolle, hänelle ennestään hyvin tuttuun paikkaan. Yö oli jo käsissä, kun valepukuiset miehet kolkuttivat ovelle, jonka takana asui kaikkien aikojen inhoittavimman maineen saavuttanut myrkynsekoittaja. Seurana hänellä oli käärmeitä, villikissoja ja muita samantapaisia miellyttäviä olijoita.
"Kuka siellä?" kuului tyly ääni sisältä.
"Avaa!" vastasi Tigellinus.
"Kuka se on?" kuului epävarmemmin.
"Keisarinnan palvelija", virkkoi Nero, seuraten hetkellistä mielijohdetta.
Kohta avautui ovi ja himmeän öljylampun valossa tarkasteli eukko vieraita, tuntematta heitä kuitenkaan oivallisissa valepuvuissaan.
"Tulkaa", sanoi hän lyhyesti, astuen edellä synkän pihan poikki seuraavalle ovelle. Tuskin oli eukko sen avannut, kun sisältä tulvehti huikaiseva, fosforimainen valo tulijoita vastaan. Aavemaisia olentoja suikahteli huoneessa, jonka asujamisto ei ollut kaikista rauhoittavinta laatua. Paksu, muodoton käärme kiemurteli ruumistaan lattialla. Huoneen yhdessä nurkassa oli sen pää pystyssä, haarainen kieli suusta ulkona ja silmät palaen kuin tulipunaiset rubiinit. Yökköjä rapisteli vieraitten pään päällitse ja jaloissa kyyristeleiksi sähiseviä villikissoja. Seinillä riippui harvinaisen muotoisia pulloja, joissa oli eri värisiä nesteitä. Hiljaa räiskähtelevällä tulella oli pieni kattila, jossa porisi epämiellyttävää tuoksua levittävä puuromainen seos. Takalla, kuparisessa vadissa oli erilaisia, osaksi tuoreita, osaksi kuivattuja yrttejä.
Tigellinus, joka ensimäistä kertaa astui jalkansa tämän kummallisen, keisarinnaa lähinnä Rooman rikkaimman naisen asuntoon, tarkasteli huonosti peitetyllä kauhulla ympäristöään. Myrkyn sekoittaja viskasi sillävälin uusia yrttejä kattilaan mumisten samalla loitsujaan.
"Keisarinna lähetti teidät?" kysyi hän päätään kääntämättä.