»Mutta — entäs jos minäkin jäisin tänne? Villilampaat, rouva, villilampaat!»
Spahi nauroi pehmeästi.
»Huomenna minä panen maata puoli yhdeksältä», vastasi Lady Wyverne näyttäen hyvin siveältä, mutta tuo ilme oli niin liioiteltu, ettei se voinut tuntua vakuuttavalta. »Erämaan ilma väsyttää minua.»
»Ja minulle se antaa virkeyttä.»
Spahi seisoi niin lähellä Lady Wyverneä, että tämä tunsi punaisen, suuren viitan lämpöä ja omituisen itämaisen hajun tuoksua, joka läksi siitä.
»Siinä juuri on eroavaisuus meidän välillämme», sanoi Spahi. »Minä olen hereillä ja täysissä voimissani. Teitä raukaisee. Ja hän nukkuu.»
»Kuka — hän?» sanoi Lady Wyverne hämmästyen Spahin äänen sävyä.
»Herra, teidän miehenne. Mutta vaikka teitä raukaisee, niin ette te siltä nuku. Te voisitte olla yhtä virkeä kuin minäkin. Te voisitte olla täysin hereillä niinkuin minäkin, jos vain —»
Spahi keskeytti puheensa ja katsoi rouvaan.
»Jos vain — mitä?»