»Hiljaa!» sanoi Lady Wyverne.
Mutta poika ei kuullut häntä. Ihastuneena menestyksensä johdosta hän alkoi visertää entistä äänekkäämmin. Spahi astui heitä vastaan. Päästyään aivan heidän kohdalleen hän nosti kätensä turbaanin reunaan ja tervehti juhlallisesti.
»Minulla luullakseni on ollut kunnia nähdä rouvaa hotellissa», sanoi hän aivan virallisesti. »Aikooko rouva virran toiselle puolelle?»
Lady Wyverne epäröi. Hän tiesi, että Spahi aikoi kantaa hänet yli. Hän huomasi sen hänen silmistänsä. Ja hän toivoi, että hän sen tekisi. Hän toivoi sitä aivan naurettavan kiihkeästi. Mutta hän epäröi sittenkin, sillä hän tunsi selvästi, ettei se ollut vain oikku hänen puoleltaan, vaan jotain enempää, että häntä pidätti vain — niin mikä. Vain heikko päätös, joka saattoi milloin hyvänsä raueta. Hän pelkäsi, että Spahin kosketus voisi murtaa tämän esteen, voisi heittää hänet keskelle ääretöntä valomaailmaa.
Mutta Lady Wyvernen epäröidessä alkoi opas puhua.
»Minä kannan rouvan joen poikki.»
Spahi nauroi. Hänen pienet, tasaiset hampaansa välkkyivät tummien huulten välistä.
»Ehkäpä rouva sallii minun kantaa?»
Spahi nosti hänet syliinsä.
»Ei!» vastusteli Lady Wyverne.