»Mitä te tarkoitatte, rouva?»
Tuo huudahdus oli aivan tiedottomasti päässyt Lady Wyvernen huulien yli.
»Näkemiin, ja paljon kiitoksia.»
Lady Wyverne tunsi, ettei hän voinut enää hillitä itseään ja siksi hän kääntyi pois ja alkoi nopeasti astua kylää kohti. Spahi ei yrittänyt seurata häntä. Hän viittasi vain oppaan hetkeksi luokseen ja sanoi hänelle pari sanaa arabiankielellä.
Iltapuolella, neljän tienoissa Lady Wyverne istui verannalla odottaen miestään. Pajupöydällä hänen vieressään olivat teekojeet. Hän katseli pihan poikki lehtikujalle päin ja kuulosteli muulien kavioiden kopinaa. Mutta sitä ei kuulunut. Aika kului. Crumpet viipyi kauemmin kuin edellisillä kerroilla. Lopuksi hän väsyi odottamiseen ja hän käski arabialaisen palvelijan tuoda hänelle teetä. Samassa ilmestyikin lehtikujalle arabialainen poika, jolla oli paperipala kädessään. Hän kääntyi portista pihalle, katsoi Lady Wyverneen ja ojensi hänelle paperin.
»Minulleko?» kysyi Lady Wyverne.
Poika nyökkäsi päätään. Rouva kutsui hänet luokseen ja hetken kuluttua hän oli antanut hänelle paperin. Se oli Sir Claudelta.
»Rakas tyttöseni! — Oletko kovin pahoillasi, jollen palaa tänä iltana? Sain kaksi lammasta ammutuksi aamulla, ja Ahmed sanoo, että jos jään tänne yöksi — tämän paikan pirullista nimeä en voi todellakaan muistaa — niin voin saada pari gaselliakin auringon laskiessa. Tulen huomenna varmaan takaisin ja sitten lähdemme viipymättä eteenpäin. Tervehdys. Crumpet.»
Lady Wyverne antoi juomarahaa pojalle ja joi yksin teensä.
»Miksikä kohtalo on määrännyt minulle noin mielettömän miehen?»