Ahmed oli lakannut laulamasta, ja Benchaalal huomasi, että oppaan tarkka silmä oli jo keksinyt hänet ja että hänen terävä järkensä oli toisen liikkumattomasta asennosta vetänyt sen johtopäätöksen, että tämä oli kuullut hänen laulunsa ja valmistunut heitä vastaanottamaan.
Ahmedin muuli tuli Spahin kohdalle ja astui hänen ohitseen. Ahmed ei ollut huomaavinaan häntä, hän katsoi vain tiukasti häneen ja sen jälkeen hänen taakseen ikäänkuin etsien jotakin. Benchaalal nojautui vielä enemmän taakse ja antoi viittansa laskeutua vieläkin alemmaksi kumartuneen naisen yli. Hän tunsi Lady Wyvernen vapisevan takanansa. Muuli, joka kantoi Sir Clauden uhreja saapui nyt heidän kohdalleen. Sitten seurasi Sir Clauder muuli. Samassa nousevan auringon ensimäiset säteet ilmestyivät itäiselle taivaan rannalle valaisten punaisen kylän taloja pienen kukkulan rinteellä. Huomatessaan Spahin Sir Claude hämmästyi ja vaistomaisesti seisahdutti muulinsa. Hetken aikaa miehet katsoivat toisiaan silmästä silmään; englantilainen kysyvästi ja epäillen, arabialainen unisen väliäpitämättömästi, josta oli mahdoton päättää, mitä hänen mielessään liikkui. Hän veti vain sauhuja kurkkuunsa ja puhalsi ne ulos hienopiirteisten sieramiensa kautta.
»Hyvää huomenta», sanoi Sir Claude vihdoin väsyneen miehen karhealla äänellä.
»Hyvää huomenta, herra», sanoi Spahi pehmeästi. »Teillä on ollut hyvä metsästysonni, näemmä.»
Kyyryssä oleva nainen vapisi kiihkeästi. Benchaalal nojautui vieläkin enemmän taakse. Hän pelkäsi, että ratsastaja voisi huomata vaipan laskosten liikkuvan, ja salassa hän kiroili naisen pelkuriutta.
»Te olette varhain liikkeellä, herra», sanoi Sir Claude.
»Me arabialaiset olemme tottuneet nousemaan varhain, herra. Ani harvoin minä nukun enää kolmen jälkeen aamulla. Minä haluan katsella auringon nousua erämaan rannasta.»
Hänestä tuntui ikäänkuin Sir Clauden silmät olisivat myöskin väijyneet hänen taaksensa, niinkuin Ahmedinkin. Mutta hän ei ollut varma asiastaan. Ehkäpä vain savupyörylät, kiemurrellessaan kalpeaa taivasta kohti, jossa viimeiset tähdet eivät vielä olleet sammuneet, saivat aikaan tämän harhanäyn.
Hetken aikaa oli kaikki hiljaista. Sir Claude kohotti oikeaa kättänsä, laski sen muulin niskaan ja liikahti ikäänkuin hän olisi aikonut laskeutua maahan. Sitten hän näytti muuttavan mielensä, sillä hän iski kantapäänsä muulin kylkiin, painoi huulensa yhteen ja ratsasti pois sen enempää sanomatta. Kavioiden kapse kovalla tiellä alkoi hiljetä.
»Älkää liikahtako!» kuiskasi Spahi istuen yhä paikallaan.