Hän laskeutui alas muulin selästä ja käveli edestakaisin sillä välin kuin miehet pystyttivät teltan ja kiinnittivät elukat paaluihin. Sir Claude tunsi hivuuttavaa yksinäisyyden tunnetta, aivan kuin kerran monta monta vuotta sitten ensi kertaa kouluun mennessään väristessään kylmästä. Hänen päätään vain kuumoitti ja hänen ohimoitaan jyskytti. Kävellessään edes-takaisin hän tarkasteli vuoria, jotka piirittivät häntä joka puolelta, noita jättiläismäisiä, hirveitä haamuja. Hänen mielikuvituksensa ei ollut kovin herkkä, mutta tänään nuo vuoret peloittivat häntä ja hänen mieleensä muistui jälleen tapaus hänen lapsuutensa ajoilta — miten hän kerran eräänä pimeänä, sateisena päivänä oli ollut yksin arkihuoneessa ja katsellut suurta punakantista kirjaa, jossa oli helvetin kuvia. Niissä oli aivan samanlaisia vuoria kuin täälläkin, ja suuret rotkot kallioiden lomissa näyttivät ikäänkuin jättiläishampailta, joiden lomiin kadotetut sielut olivat kahlehditut.
Nyt hänestä tuntui siltä, kuin tuo pieni poika arkihuoneessa olisi jo silloin nähnyt tulevan kohtalonsa, ja koko hänen ruumistaan värisytti.
Arabialaiset lauloivat työskennellessänsä. Yksi joukosta lauloi ensin valittavalla äänellä, ja sitten muut yhtyivät laulukertoon. Laulua kesti hyvän aikaa.
Kun teltta oli pystyssä, astui Ahmed pyssyt kädessä ja suu hymyssä Sir
Clauden luo.
»Minä olen valmis, herra.»
»Entäs eväät?»
»Mitä herra haluaa mukaan?»
»Jotain vain — leipää ja juustoa ja hiukan lihaa. Mutta minä tahdon jotain juoda ennen lähtöä.»
Sir Claude astui telttaan ja avasi viinapullon. Ahmed ojensi hänelle lasin. Hän täytti sen puolilleen, kaatoi hiukan sodavettä joukkoon ja tyhjensi lasin sillä välin kuin Ahmed laittoi eväät kuntoon. Sitten hän kaatoi viinaa suureen hopeapulloon, pisti sen taskuunsa ja nousi muulinsa selkään. Ahmed astui jalkaisin. He läksivät yhtenä matkaan ja hetken kuluttua oli teltta hävinnyt näkyvistä.
Ahmed astui aluksi edeltä näyttäen tietä, mutta sitten hän pysähtyi ja astui muulin rinnalla. Hänen teki mielensä puhua, tyydyttää uteliaisuuttaan. Hän ei ollut arka. Sitä ei erämaan arabialainen koskaan ole. Mutta kun hän katsoi Sir Claudeen, valtasi hänet epämieluisa tunne. Valkoihoinen herra näytti aivan muuttuneelta, yksin hänen kasvonpiirteensäkin tuntuivat vierailta.