»Auringon laskun aikana. Otan hiukan eväitä mukaan, jos tulisin viipyneeksi myöhään. Mutta teltta on pystytettävä kauaksi sieltä.»
»Seuraanko minä herran mukana ja opastan teitä takaisin sieltä?»
Sir Claude ratsasti hetken aikaa ääneti. Sitten hän vastasi:
»Te voitte tulla minun kanssani ja odottaa minua.»
»Pitääkö minun odottaa herraa?
»Minä määrään kyllä paikan. Saamme sitten nähdä.»
He ratsastivat ääneti edelleen. Ahmedin aivot työskentelivät uutterasti ja hänen sydämensä sykki ilosta. Rahaa hän sittenkin lopulta tulisi ansaitsemaan. Mutta hän oli kovasti utelias. Mitä valkoihoinen herra aikoi? Mitä hän tiesi vai epäilikö hän vain?
Sir Claude ei ilmaissut Ahmedille sen enempää. Hän lähetti hänet edeltä ja ratsasti yksin, kunnes he saapuivat aukealle kalliopenkereelle, jota paljaat vuoret ympäröivät joka puolelta kohoten terävinä huippuina selkeää taivasta kohti, jonka laella kuu kumotti yhtä hämäränä ja epäselvänä kuin haamu. Nyt Ahmed pysähdytti hevosensa ja huusi Sir Claudelle:
»Herra voi olla yötä täällä. Tämä on hyvä paikka, josta helposti pääsee metsästysmaille.»
»Hyvä on», vastasi Sir Claude.