»Miksi Benchaalal olisi siellä tänä iltana?» kysyi Sir Claude äkäisesti. »Mitä te sillä tarkoitatte?»
»En mitään, herra. Mutta Benchaalal kulkee usein öisin erämaassa. Mutta silloinhan herra jo nukkuu eikä näe häntä.»
Sir Clauden kasvoille levisi tumma puna. Hänelle selvisi nyt, että tuo arabialainen tiesi paljoa enemmän kuin hän. Ja sittenkin hän tiesi aivan kylliksi! Hän tiesi, että hänen palatessaan ravintolaan oli hänen vaimonsa huone ollut tyhjä. Hän tiesi, että tämä hiipi kalpeana ja pelokkaana huoneeseensa auringon ollessa jo korkealla taivaalla. Hän tiesi, että kun hänen vaimonsa oli sanonut nukkuneensa syvässä unessa muulien palatessa kotiin erämaasta, hän oli valehdellut hänelle. Kaiken sen hän tiesi. Mutta nyt hänen mielessään äkkiä heräsi peloittava uteliaisuuden tunne, vaikka hän samalla tunsikin katumusta ja syvää halveksumista. Kaiken päivää hänen oli ollut melkein mahdoton hillitä haluansa saada tietää vielä enemmän, mutta hän oli tukahduttanut tuon halunsa. Hän oli aikonut olla tiedustelematta sen enempää. Hän oli aikonut — mutta nyt!
»Ahmed», sanoi Sir Claude katsoen suoraan eteensä muulin korvien lomitse vuoria kohti.
»Herra!»
»Miksi — miksi Benchaalal kulkee öisin yksin erämaassa? Mitä hän tekee siellä? Onko hänellä ystäviä kylässä?»
»On hänellä ystäviä, herra. Mutta hän ei mene kylään.»
Ahmed oli hetken aikaa ääneti. Sitten hän lisäsi hitaasti:
»Ei hän kulje yksin.»
»Kenenkä seurassa hän kulkee?» sanoi Sir Claude epävarmalla äänellä epäröityään hetken aikaa.