»Jos te kieltäydytte tottelemasta minua, niin ette saa sen enempää.
Mutta jos te jäätte tänne odottamaan, niin palkitsen teidän vaivanne.
Ymmärrättekö nyt?»
»Ja jollei — jollei herra palaa?»
»Onko teillä kello?»
»On, herra.»
»Jollen sydänyön aikana palaa takaisin, voitte tehdä mitä haluatte.
Voitte tulla minua hakemaan tai palata telttaan. Eväät tänne!»
Opas ojensi hänelle käärön sanaakaan sanomatta.
»Näkemiin!»
»Näkemiin, herra! Onnea matkalle!»
Ahmed piteli muulia ohjaksista kiinni ja katseli Sir Clauden jälkeen, joka astui pitkin askelin vuorta kohti.
Sir Claude astui rivakasti kunnes hän katosi Ahmedin näkyvistä kallioiden taakse. Sitten hän pysähtyi hetkeksi ja katseli ympärilleen. Aurinko oli jo laskemaisillaan, ja vuorten korkeimmille huipuille levisi jo harmaa hämäryys. Niiden paljaat kyljet ja puuttomat huiput näyttivät kuluneilta ja väsyneiltä, aivankuin elämän uurtamat kasvot. Yksinäinen mies veti syvältä henkeään tarkastellessansa niitä. Hän tuumi mielessään, millä ilolla hän hetki sitten oli vielä katsellut noita vuoria. Hän oli uneksinut keskellä tätä villiä luontoa, hän oli nauttinut siitä ajatuksesta, että hän oli niin kaukana Englannista. Veri hänen suonissaan oli alkanut kuohua, kun hän kuuli tuulen puhaltavan vuorten ylitse ja näki auringon säteitten kimaltelevan tuhansina jalokivinä niiden huipuilla. Afrikan ilma, erämaan yksinäisyys, raivaamattoman seudun rauha ja salaperäisyys oli herättänyt hänessä ruumiillisen hyvänvoinnin tunteen.