Nyt hän tunsi kauhua ja vihaa ajatellessaan kaikkea sitä, mitä hän oli kokenut. Hänen mielessään oli syttynyt sama kauhu ja viha, joka on ominainen tämän maan asukkaille.
Sir Clauden mielestä tuntui siltä, kuin hän äkkiä olisi pudonnut aurinkoiselta vuorelta syvään kuiluun. Hänen maailmansa, se maailma, joka oli hänen omansa ja johon hän luotti, oli äkkiä hävinnyt hänen näkyvistään. Kaikki tutut seudut olivat kadonneet. Ja kaikista epäilyksistä vapaa mies oli valmis nyt uskomaan mitä inhottavuutta hyvänsä.
Että se nainen, jonka hän oli asettanut itseään paljoa korkeammalle, oli tehnyt itsensä syypääksi aivan uskomattomaan tekoon, että hän olisi sallinut tuollaisen ruskea-ihoisen miehen — Sir Claude puri hampaansa yhteen ja astui edelleen kalliota kohti, joka näytti ikäänkuin lepäävältä kamelilta. Hän oli aivan päästään pyörällä. Hän astui ikäänkuin painajaisen alla.
Kittyn syntyperä, kasvatus, elämä, taipumukset — kaikki puhui tätä mahdollisuutta vastaan. Oliko hän tullut hulluksi? Vai oliko hän kerrassaan turmeltunut? Kuinka hän ei koskaan ollut epäillyt mitään sellaista? Hänen oikkunsa olivat olleet yhtä järjettömiä kuin lapsen. Mikä hän oikeastaan oli?
Sir Claude ei koettanut selvittää itselleen, mitä hänen vaimonsa oikeastaan oli tehnyt. Hän ei ajatuksissaan tuominnut häntä, sillä itse tosiasiakin oli hänen mielestään jo aivan kyllin painava. Hän ei epäillyt nyt enää. Sillä vaikka Ahmed ei olisikaan sanonut mitään, niin hän sittenkin olisi sen tiennyt, ollut aivan varma asiastansa.
Tänä aamuna, kun hän oli palannut hotelliin, hän oli kiiruhtanut ylös portaita ja mennyt suoraan vaimonsa huoneeseen. Se oli ollut tyhjänä, ja kun hän seisoi siinä ja tähysteli vuodetta, selvisi hänelle äkkiä, että hän oli edeltäpäin aavistanut, tiennyt sen olevan tyhjänä.
Joskus sattuu, kun olemme lähellä jotakin henkilöä voimatta kuitenkaan nähdä häntä ja tietämättä, että hän on meidän läheisyydessämme, että me sittenkin tunnemme hänen läsnäolonsa. Jokin salainen tunne sanoo sen meille. Me emme ehkä tahdo myöntää sitä toiselle, mutta tuosta tunteesta me emme sittenkään voi kokonaan vapautua.
Sir Claude Wyverne oli kaikkea muuta kuin tunteellinen. Mutta vaimonsa suhteen hänen hermonsa olivat hyvinkin herkät. Kohdatessaan tänä aamuna Spahin, joka istui mukavassa asennossaan ja tuprutteli vaaleansinisiä sauhuja ylös ilmaan katsellen hymyillen häneen puoleksi unisilla silmillään, oli Sir Claude äkkiä tuntenut vaimonsa läsnäolon. Hän tunsi sen juuri silloin, kun hän vilkaisi Spahin taakse ja teki vähäisen liikkeen ikäänkuin hän olisi aikonut laskeutua alas muulin selästä. Spahi oli lukenut hänen ajatuksensa tuona hetkenä ja ymmärtänyt mikä vaara nyt uhkasi. Mutta hän oli pysynyt levollisena. Hän ei ollut huomaavinaan Sir Clauden liikettä ja katsoi aivan rauhallisesti häntä suoraan silmiin. Ja tuo hänen rauhallinen katseensa oli estänyt Sir Claudea panemasta aiettaan toimeen ja pakoittanut hänet jatkamaan matkaansa.
Afrikkalaisen levollisuus sai Sir Clauden häpeämään mieletöntä epäilystään. Mutta heti kun hänen muulinsa oli lähtenyt liikkeelle, valtasi hänet jälleen tuo kamala tunne, että Kitty oli ollut hänen lähellään hänen keskustellessaan Spahin kanssa. Turhaan hän koetti voittaa tuota tunnetta. Se seurasi häntä pitkin matkaa hänen ratsastaessaan rotkon läpi aina siihen saakka, kun hän pysäytti muulin ravintolan edustalla. Ja kun hän sitten astui yläkertaan ja näki tyhjän huoneen, niin tiesi hän myös kaikki, koko tuon käsittämättömän, mahdottoman tosiasian.
Hän ei palannut sittenkään takaisin Spahin luo. Kitty oli luullut, ettei hän voisi olla ovela; kaikkea muuta, vaan ei ovela. Mutta hän ei tiennyt, mitä ominaisuuksia hänen miehessään piili, mihin kaikkeen hän saattoi pystyä olosuhteiden vaatiessa.