Astuessaan tuohon tyhjään huoneeseen oli Sir Claude äkkiä muuttunut aivan toiseksi. Hän seisoi hetken aikaa liikkumatta mietteihin vaipuneena. Sitten hän meni omaan huoneeseensa ja lukitsi oven. Vihreät säleuutimet olivat ikkunan edessä ja estivät kenenkään näkemästä sisään huoneeseen, mutta sisältä saattoi selvästi nähdä ulos. Ikkuna oli suljettu. Sir Claude avasi sen ja jäi säleuutimien taakse seisomaan. Siinä hän seisoi liikkumatta, käsivarret riipuksissa sivuilla, silmät väsymyksestä veristyneinä, seisoi ja katseli lehtikujalle. Ja vihdoin hän näki kalpean naisen lähestyvän tietä myöten. Hän näki hänen vilkaisevan pelokkaasti ja tuskallisesti ylös. Hänestä tuntui, ikäänkuin heidän katseensa äkkiä olisivat kohdanneet toisensa ja että nainen olisi huomannut hänet. Mutta samassa hän katosikin jo hänen näkyvistään hänen kiiruhtaessaan kivitetyn pihan poikki. Hetken kuluttua hän kuuli takanaan hiipiviä askeleita, ikäänkuin varas olisi murtautunut sisään, sekä oven hiljaista rapinaa. Hänen vaimonsa oli palannut sisään. Hän oli viereisessä huoneessa. Hän kuuli hänen lukitsevan ovensa.
Vasta silloin Sir Claude huomasi, että hikikarpalot tippuivat pitkin hänen kasvojansa.
Hän astui pesukaapin luo ja huuhtoi kasvojaan. Hänen suuret kätensä vapisivat. Ne olisivat tahtoneet tarttua kiinni johonkin. Ne olisivat tahtoneet kuristaa sen naisen, jota ne niin usein ennen olivat hyväilleet.
Sir Claude tarkasteli käsiään ihmetyksen vallassa.
Ja tuosta ihmetyksestä hänen oli aivan mahdoton kokonaan irtaantua.
Hän astui nyt jälleen hitaasti eteenpäin ja kiipesi epätasaisella maaperällä yhä ylemmäksi vuorelle, josta hän saattoi nähdä El-Akbaran kolme kylää.
Saavuttuaan vuoren huipulle oli aurinko jo mennyt mailleen, mutta läntisellä taivaalla oli sittenkin vielä hiukan punaista hohdetta. Hän kävi kalliolle istumaan ja katseli erämaata. Hän aikoi heti laskeutua alas vuoren kuvetta, mutta hänen täytyi ensin hiukan levähtää. Hänen täytyi miettiä, tai ainakin koettaa miettiä.
Hän oli kauhean väsynyt, sekä ruumiillisesti että henkisesti.
Antaessaan katseensa jälleen kulkea yli aution erämaan valtasi sanomaton yksinäisyydentunne hänen mielensä ja hän hypisteli koneellisesti pyssyänsä.
Kaukana, suurten palmupuiden lomista hän näki savun nousevan afrikalaisista majoista, pienet linnut — ne olivat kyyhkysiä, vaikkei hän sitä tiennyt — kiertelivät ruskean minareetin ympärillä, joka näin korkealle näytti aivan mustalta, ja tietä pitkin astui kameliparvi etelää kohti, joukko turbaanipäisiä miehiä niiden rinnalla.