AKSEL. Hiljaa, sanon minä, muutoin olette hukassa! (Ottaa lasin pöydältä, täyttää sen puoleksi vedellä, panee siihen lusikan ja jauhoksen, jonka tehtyä ojentaa sen Amalialle) Kas tuossa! Osoittakaa minulle nyt viimeinen hyvä työ ja sekoittakaa oikein aikalailla, kunnes pulveri on sulanut. (Kohteliaasti kumartaen, luonnollisella äänellä) Olkaa hyvä!
AMALIA (kauhistuneena): En-en-en, vaikka koko maailman rikkaudet saisin! En vaikka kappaleiksi minut hakkaisitte! Oletteko vallan järjeltänne, ihminen?
AKSEL (tuikeasti): Vaiti! Tässä on lasi. Sekoittakaa sitä, ja tehkää se kiireesti!
AMALIA (tuskin tietäen, mitä hän tekee, ottaa koneentapaisesti lasin ja alkaa sekoittaa): Voi, minua onnetonta tyttöparkaa, mihin kauheaan pulaan nyt olenkin joutunut! Tämä on viimeinen päiväni! Mamma, mamma —!
AKSEL. Tässä ei enää mammakaan auta. Sekoittakaa vaan!
AMALIA (sekoittaessaan): Herra Heino, Berthan tähden, säälikäähän toki, armahtakaa! Enhän ole teille mitään pahaa tehnyt! Olenhan ainoastaan heikko, viaton nainen —!
AKSEL. Sekoittakaa, sekoittakaa vaan!
AMALIA (sekoittaa hirmuisella vauhdilla): Sekoitanhan minä, sekoitanhan minä. Mutta sen vaan sanon, että kyllä tämä on viimeinen kerta, kun tänne tulen. Olisinko voinut tällaista loppua aavistaa, en sinä ilmoisna ikänä olisi näistä ovista sisään astunut. Voi, miksi etsinkään niin innokkaasti Berthan tuttavuutta? Miksi tulin tänne niin usein? Miksi sekaannuin hänen asioihinsa? Miksi en voinut ymmärtää, että — —?
AKSEL. Kas niin, jo piisaa. (Ottaa lasin ja lausuu harvaan ja juhlallisesti) Ja nyt, jää hyvästi, katala maailma! (Juo lasin tyhjäksi ja heittäytyy tuolille; luonnollisella äänellä erikseen) Morjens!
AMALIA (kavahtaa ylös, huutaen): Herra Jumala, nyt hän kuolee! Bertha,
Bertha, joudu tänne! Ja minä olin hänen apulaisensa! Pois, pois täältä!
Päätäni pyörryttää! Minä tulen hulluksi! Pois pois!