VILANDER. Niin, kyllä me ymmärrämme toisemme, kyllä me ymmärrämme. Hentunen voi olla aivan tyyni — rahat kyllä maksetaan määräajalla. Vai toivooko vahtimestari ehkä vielä saavansa loikoa päivällisuntaan minun parhaimmalla sohvallani. En nyt sentään sillä voi teitä palvella, hahaha! Mutta se on totta. Meillä on huomenna täällä pienet kemut, niin että eiköhän Hentunen niinkuin ennenkin tulisi passaamaan, jos sopii?
HENTUNEN. Vai kemut! Kiitos, kyllä minä tulen siihen tavalliseen aikaan. Niin no, hyvästi sitten, herra assessori!
VILANDER. No, hyvästi, Hentunen, hyvästi! (Lyö häntä olkapäille.) Se on aina niin hauskaa nähdä vahtimestaria, aivan kuin kuuluisitte perheeseemme. No, hyvästi hyvästi!
HENTUNEN. Hehehe, nöyrin palvelijanne, nöyrin palvelijanne!
(Menee.)
VILANDER (istuutuu). Uff! Tehty kuin tehty. Ei päästänyt minua vähemmällä, se hävytön juutalainen. — Niin, Kalle Petterin vekselin saan nyt lunastetuksi, mutta nämä panttiluovutukset! Jos en ajoissa niihin voisi hommata — jos salaisuus tulisi ilmi! — Järkeni seisoo kun tuota ajattelen. Rikosasia, rikosasia, ei siitä pääse.
NELJÄSTOISTA KOHTAUS.
FIINA. VILANDER.
FIINA. Rouva käski sanomaan, että herra muistaisi tuon listan, josta rouva — —
VILANDER (nousee). Jahah jahah, viinilista! Tulen heti!
(Huolimattomasti.) No, onhan tässä vielä päiviä.