(Nyyhkii).
KÄKI. Mutta tämähän on todellakin sopimatonta. Ajatteleppas jos joku tulisi.
MIILI (pyyhkii pois kyyneleitään). Mitä se tekee. Sano siis suoraan, jos et minusta huoli — eihän se vielä ole liian myöhäistä.
KÄKI. Minä kiellän sinua puhumasta tuommoista roskaa. Mitä ihmiset sanoisivat — mitä koko kaupunki — —!
MIILI. Mutta jos ei noita ihmisiä olisi, eikä heidän puheitaan, niin — —?
KÄKI. No, tahtoisitko sinä sitten päästä minusta, Miili?
MIILI (pienen äänettömyyden perästä). Eihän se nyt minusta ole kysymys.
KÄKI. Mitä! Voisitko antaa minulle rukkaset! Minulle' Sinä loukkaat minua, Miili!
MIILI. Enhän minä sitä ole sanonut. Mutta sinä olet käynyt minulle niin kylmäksi ja tylyksi. Siihen on joku syy, sen minä huomaan. (Nousee päättäväisesti.) Ja sen vuoksi vaadin nyt että sinä sen sanot minulle koska olen kihlattusi.
KÄKI. Jassoo, vai vaadit. Mutta minä olen kohta miehesi, pääsi ja järkesi ja minä vaadin että lopetat nuo jaaritukset. Jos tänään olen kylmä, jota en luule, niin voi se tulla virkahuolista ja muista syistä, joiden kertomisella en sinua tahdo vaivata —