LUNDSTRÖM. Mutta huonekalujen pitää olla kunnossa. Assessori saa muuten niitä itse korjauttaa.
HENTUNEN (nousee). Mutta minä en ymmärrä mitä tämä asia kamreeria liikuttaa.
LUNDSTRÖM. Mitäkö se minua liikuttaa! No, se on yhdentekevä — liikuttaahan tuo vähän. Se on aina ikävää nähdä pilkkuja kauniilla huonekaluilla.
HENTUNEN. No, siinä tapauksessa uskallan sanoa että tämä asia — heheh — koskee minua hiukan enemmän kuin teitä, herra kamreeri.
LUNDSTRÖM. Teitä? Mitenkä niin?
HENTUNEN. Muuten vaan, muuten vaan. Kun tietysti saan korvata vahingon.
LUNDSTRÖM. Ei — ei se sitä ole. Te olette niin salaperäisen näköinen,
Hentunen. (Itsekseen.) Ah, voisiko se olla mahdollista! (Ääneen.)
Kuulkaa — tuota — Onko assessori teille mitään velkaa?
HENTUNEN (avoimin suin). Häh?!
LUNDSTRÖM. Onko hän teille velkaa, kysyn? Oletteko saanut häneltä mitään hypoteekkiä? Esimerkiksi — esimerkiksi — huonekaluja?
HENTUNEN. O-o-olen.